maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukuun 17. - kuusen hakua

Meillä on ollut vaihtelevasti oikea kuusi tai sitten sellainen tekokuusi, jossa on ollut jo itsessään valot. No, tekokuusi tuli tiensä päähän viime joulun jälkeen, joten tänä vuonna oli sitten mietittävä tilanne uusiksi. Lapsi on aina joskus mummonsa kanssa hakenut omaan huoneeseensa pienen oikean kuusen. Tänä vuonnakin laps toivoi kuusen hakureissua, toteuttiin sitten lauantaina.

Mukana oli tietysti aina innokas apulainen!

Lapsi valitsikin tällä kertaa sen verran ison kuusen, että ilmoitin sen sijainnin olevan olohuoneessa. Otin paljonkin kuvia ko. reissusta, mutta koska aurinko laski lauantainakin jo heti klo 14 jälkeen ja olimme liikkeellä iltapäivällä johtuen lapsen harrastuksista ,niin oikeastaan yksikään valokuva ei onnistunut.
Tässä kuitenkin todiste siitä, että kuusi on haettu! Tällä hetkellä kuusi majailee olohuoneessa, mutta vielä ilman koristeita. Pitää ensin totuttaa tuo apulainen siihen, että meillä todellakin on puu sisällä! Eilen piti vähän väliä käydä kokeilemassa, miltä tuntuu pureskella oksia. Olen melko varma, että kuusenkoristeet eivät saa olla rauhassa... Ovat herättäneet niin suuria tunteita jo kassissa ollessaan! Sieltä on koriste jos toinenkin käyty "varastamassa". VOi siis käydä niin, että meillä on ihan vaan kuusi koko joulun, ilman koristeita :D

1 kommentti:

kuutarhuri kirjoitti...

Voi aksu raukkaa. Sun pitää koristella ala oksat jollain sen nameilla :)