Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pipot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. syyskuuta 2014

Ompeluksia

Kesän sukkakuvat on edelleenkin tuolla tallessa ulkoisella kovalevyllä ja en vieläkään jaksa sitä kiinnittää koneeseen, joten joudutte tyytymään puhelimella otettuihin ompeluskuviin.

Kaivoin siis sekä ompelukoneen että saumurin tuolta esiin. Yllättäin kumpikin toimii... Minulla on ollut myös innokas apulainen hommissa mukana.



Itselle olen tehnyt tunikan ihanasta pöllötrikoosta.

 Itselle ja siskolle pipot sekä pöllö -että tähtitrikoosta. Lisäksi on vielä yksi pipo, jota en ole kuvannut.





Nyt olenkin sitten sairastanut sitkasta tautia jo yli kaksi viikkoa. Toinen antibioottikuuri menossa ja jospa vihdoinkin tauti talttuisi.. Kuumeessa ei ole kiva olla. Jatkuva päänäsrky syö myös naista ihan kivasti, etenkin, kun lisänä on järkyttävä yskä. Ihan kauheaa yskiä, kun päätä särkee.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vaihtelu virkistää!

Ja senpä vuoksi esittelen taas Mollyn! Tällä kertaa vihreänä ja lanka on Dropsin Karismaa.

Ylemmässä kuvassa on väri oikeampi. Alemmasta näkee, ettei sen tartte olla noin smurffimaisesti päässä ;)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Yllättäin valmiina on....

Molly! Ja ihan mulle ittelle!! Lankana kahelivaihdossa saatua Adrifial Globe Uni -lankaa. Ja puikot normaalit 3,25mm ja 4mm.  

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Molly nro 3

Joo, taas Molly! Ja tämäkään ei taida jäädä itselle...

                                     

Lankana jälleen Cascade 220 ja puikotkin 3,25mm ja 4mm. Ei siis niin mitään uutta.

Mutta seuraavaksi puikoilla on jo jotain muuta. Vaikka pitää tässä vielä yksi Mollykin tehdä. Mut nyt on noita hommia, mitkä olen luvannut lahjaksi... Seuraavalla kerralla mietin tarkasti, annanko neulelahjakortteja. Vaarana on, ettei silloin just yhtään huvittais tehdä sitä, mitä pitää.


Mutta on mulla eka sukka jo alussa. Sit säärystimet. Sit taas jotain kivaa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Molly nro 2.

Johonkin malliin voi jumittua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Tämä Molly on just sellainen. Tekaisin toisen, jossa lankana jälleen Cascade 220, jämät mun Helmikuun leidistä.

 Tää harmaa versio matkaa mun sisarelle synttärilahjaksi. Ilmaisi pitävänsä keltaisesta versiosta, niin pitihän se sitten tehdä, mutta värinä harmaa. Tein joskus pari vuotta sitten siskolle pipon, se on edelleenkin käytössä. Olis ehkä jo aika uusia ;)

Ja sitten parempi kuva eilen valmistuneesta keltaisesta, jaksoin kaivaa kameran esiin. Tässä väri on oikeampi kuin niissä pimeässä otetuissa kännykkäkuvissa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Molly eli jälleen pipo

Ja jälleen uusi pipo! Näitä tullaan näkemään varmasti lisääkin, koska lapsi haluaa tämmöisen ja mä haluan itsellekin ja tää on jo menossa muualle...

 Tämä on siis Molly ja löytyy ilmaiseksi netistä. Lankana on Cascade 220, puikot resorissa 3,25mm ja muussa pipossa 4mm. Tosi nopea tehdä ja tuntui päässä kivalle, kun valmista sovitin.

Kuvattu nyt laiskasti puheimella, kun tuo malli ei ollut kovin innokas tälläkään kertaa :(


tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden eka valmis: pipo!

On niin loistava pipoputki, ettei sitä kärsi katkaista. Nyt tuli valmiiksi Jacques Cousteau pipo ruskeasta 7 veljeksestä.
Kuvat ovat taas laadultaan surkeita, mutta halusin dokumentoida tämän heti. Suuntaa nimittäin tarjolle apelle tässä sopivana päivänä, niin en uskaltanut venyttää kuvaamista.


Ohje löytyy Ravelryn kautta, ilmainen on. Puikot olivat koko pipossa 3,5mm.

Ja arvatkaapa mitä seuraavana?! No pipo! Menenkin kerimään lankaa....


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Turn A Square

Vielä tälle vuodelle ehti yksi neulomus valmiiksi. Kyseessä on pipo, joka menee tarjolle apelle, jos sattuis kelpaamaan. Mut ei se haittaa, vaikkei kelpaiskaan, kyllä se jollekin (mulle!) kelpaa.

Malli ei taaskaan ollut kovinkaan yhteistyöhaluinen...


Malli on siis Turn A Square by Jared Flood. Löytyy Ravelrysta ilmaiseksi. Harmaa lanka on jämää mun villatakista eli Cascade 220 ja kirjava taas on jämää mun Candy Stripes -piposta, nettikaverin kehräämää merinoa.
Puikot resorissa 3,5mm ja muussa 4mm.

torstai 27. joulukuuta 2012

Valmis pipo

Anoppi toivoi joululahjaksi pipoa. Lupasin tehdä, sain vapaat kädet kaiken suhteen. En tiedä, kelpaako tämän värinen, mut jos ei kelpaa, niin varmasti ottaja jostain muualta löytyy. Teen jonkun toisenkin tarjolle, koska pipoista on aina pula. Ja ottajia tuntuu olevan :D

Lankana Drops Merino Extra Fine, puikot 4mm ja ohje on Mustikka Suvi Simolalta, ohje on myynnissä Ravelryssä. Tässä lapsi toimii varapäänä ;)

Tätä tehdessä ihmettelin, miksi en tee useamminkin pipoja. Niin mukavia projekteja. Tästä syystä siis puikoille hyppää seuraavaksikin pipo. Harmi, että minulla on vähänlaisesti noita pipolankoja. Ihan ohuista kun en viitsi tehdä.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

L

Olen kahelien aakkoshaasteessa menossa ja M-kirjaimessa.
Tässä siis aakkosissa syntynyt L eli lace-edged women's hat. Lankana sama Handu kuin Kiparissa ja lapselle jälleen.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kipari

Kyllä täällä täytyy olla jonkin hullun neuloosin menossa tällä hetkellä. Tai sitten tuolla mun lääkityksellä on yllättäviä sivuvaikutuksia...

Tein lapselle lakin kevääksi. Ohjeeksi valikoitui Kipari, jonka voi ostaa itselleen esim. Handusta tai ravelryn kautta. Ja lankakin on Handua. Viime syksynä pohjoisen retriitistä ostin Handun bambuvillaa aivan lapsen värisenä. Ihan kuin olisi jotain pilvenhattaraa neulonut. Pehmyttä ja ihanaa. Neuloutui kuin itsestään. En ole sinisen ystävä, mutta tästä tykkäsin.
Mietin, olisko pitänyt tehdä vähän pidempi, mutta tuo kuitenkin lapselle mahtui ja menee mukavasti pyöräilykypärän alle, niin en alkanut purkamaan. Lapsen eka mielipide oli, että "kiva malli, ei nouse ylös koko ajan". Toivottavasti osoittautuu käytössäkin yhtä mukavaksi pidettäväksi kuin testausvaiheessa. Meillä laps inhoaa pipoja, jotka nousee ylöspäin eivätkä pysy paikoillaan. Tähän mennessä suosikkipipo onkin ollut Wurm, joka pysyy hyvin päässä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Täysi tusina pipoja

Pipoja on siis lopulta valmistunut 12 kpl ja ne lähtevät kohti Jorvia heti, kun ne postiin saan raahattua. Kaksi viimeistä valmistunutta tässä:

Molemmat siis Samosta, toisessa raidat Lollipopista.
 Ja sitten kaikki pipot yhdessä kasassa:


Nyt saa hetkeksi pipot riittää. Seuraavaksi jotain ihan muuta...

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Onpa se ollut ahkera!

Täällä on taas valmista. Aika mones postaus jo lyhyen ajan sisään. Varmaan nyt on iskeny joku paha tauti..
Nyt olis aikuisten pipo.
Yrittäkääpä itte kuvata omaa päätänne!
Harmaa lanka Cascade 220 ja monivärinen
ravelryn kautta saatua käsinkehrättyä merinoa.
Muun värisiä nappeja ei sit ollutkaan ;P
Se on ihana. Se on lämmin. Kuva ei tee oikeutta millään tavoin.. Unohdin vain eilen kuvauttaa lapsella ja jos seuraavaa hetkeä jään odottamaan, voi pipo olla kuvaamatta vielä ensi talvenakin.

Sen lisäksi iski akuutti pitsihuivitus.
Semele, ohje löytyy Ravelrysta. Lankana Handun merinosilkkiä.
Ja mitäs muuta kun Ravelrya on taas kiittäminen. Tuskailin ensin, että ihana ohje ja Paypal huutaa tyhjyyttä, niin eiköhän ihana kaheli syttää (Syt=satunnainen ystävällinen teko) mulle ohjeen. Ja sitten tuskailen ohjeen alun kanssa. Siihenkin löytyi apu ravelrysta. 
Lopputulosta odottaessa.. Aika tylsä tehdä, kun jokainen silmukka on katsottava kaaviosta, en opi ulkoa. Kavennuksia ja lisäyksiä on sekä oikealla että nurjalla. Valmiit huivit on vaan  niin upeita, että pakko taistella. Ehkä ei tälle keväälle valmistu, mutta ensi kevääksi?

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pipo ja oho! Sukat!

Vielä yksi pipo ;) Ja tämän jälkeenkin tulee vielä ainakin yksi. Langan sain ravelryn kautta.
Lankana Novita Samos Lollipop ja malli Hospital  Hat.
Lisäksi tein itselle kahelien aakkoshaasten J-kirjaimesssa Jaywalkerit.
Jaywalker-sukat, lankana Austermann Step. Harmittaa hiukan tuo toisen
jalkaterän kapeampi tumman violetti raita. Jos olis ollut "normaali"
olisi raidat täsmänneet hyvin. Mutta ei sen väliä. Käyttöön
tulevat aivan varmasti.
 Ja sitten kuvasin vihdoin joulukuun ensimmäisenä päivänä valmistuneet sukat:

Novita 7 veljestä ja koko pieni lapsi.



 Ja takapihalla kävi eilen yksinäinen vieras. Viime talvena näitä oli aina kaksi liikkeellä yhtä aikaa.
Kuvattu ikkunan läpi, siksi sumeahko kuva.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Putki jatkuu

No niin, nyt tulee blogattuakin, kun on sekä valmistunutta että aikaa ;)
Hospital Hat, ohje ravelrysta. Lankana Novita Samos (oletettavasti.)

Cabled Baby Hat. Lankana oletettavasti Samos.

Samainen pipo resori taitettuna istuu paremmin pienelle vauvanukellekin. Py on 33cm.

No niin, nyt niitä siis olisi kasassa yhdeksän.Omat langat loppuivat tähän, ellei jostain pussukan perältä joku nyssykkä löydy. Mutta onneksi on ravelry ja kahelit, niin lankaa on tulossa pari kerää lisää ;) Oma villatakki ei kyllä tällä menolla edisty niin yhtään!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Putki päällä

Vauvapipoputki nimittäin.
Onhan uutisoitu, että Jorvissa vauvoille ei ole enää oikeita pipoja ja neulojat tietysti ovat ottaneet haasteen vastaan. Ravelryssa on siis neulottu urakalla vauvoille myssyjä.

Minä kaivelin puuvillalankojen jämät esiin ja päätin tekaista pari pipoa. Noh, parihan on liukuva käsite, vai mitä?
Tässä kaikki nätisti pinossa. Vihreää ja punaista on jäänyt vuosien takaa oman lapsen piposta. Taisin ostaa Saksasta kesällä 2006? Tai  joskus muulloin ikuisuus sitten. Keltainen taas on ostettu jo ennen sitä. Oliskohan Joensuun Anttilasta vuonna 2005? Kesää tais olla sekin. Tai syksyä.

 

Vauvanuken päällä on ympärysmittaa 33cm ja nää on aika sopivia, hiukan väljiä. Jospa ne menis ihan oikeellekin vauvalle.

 
Ja vielä yhteispotretti, valaistus surkea. Raitapipo tehtiin langanjämistä ja piti neuloa kilpaa langan kanssa, ettei lopu kesken. Voitin kisan 15 cm:lla. Riitti reiluun voittoon tällä kertaa.

Ohjeena näissä on Very Basic Baby Beanie, joka löytyy ilmaiseksi ravelrysta. Tosin resoria tein lyhyemmästi, kun tuota puuvillaa ei ole mun mielestä kiva taittaa kaksin kerroin.

Lähes vastaava ohje löytyy myös netistä nimellä Basic Baby hat, jos haluaa itsekin kokeilla ja auttaa pieniä vauvoja saamaan piponsa. On muuten nopea tehdä. Ensimmäisen aloitin 31.3.2012 ja tänään 3.4.2012 tein viimeisen.

Itselle on kesken neuletakki ja sukat. Myös huiviin on langat valittuna. 



Tässä on Ilun Handusta HarmIlua ja Kainuunharmasta, joista tulee Color Affection. Kunhan tää pipomania tästä lauhtuu. Ja selkä kestää istumista. Pipoa voi neuloa vaikka seisaallaan ja kävellessä ;)

perjantai 3. helmikuuta 2012

Ihan itse tehtyä!

Nyt on kyllä todellakin ihan itse tehtyä ;)
Tässä on itse kehrättyä lankaa. Ja siitä tuli tämä:


Tämä on Rikke hat. Aivan upea ja loistava ohje. Pahoittelen linkin puuttumista. Googlatkaa...

Sitten kaupasta ostetusta langasta:

Fabelia ja Bonesit väärinpäin.

Fabelia. Ja tää on Wendyn gusset heel taas.

Ihan 7veikkaa. Kesävoit. Ihana malli.

Fabelia. Raidallinen loppu, jatkoin valkoisella ja kuvio tulee luonnollisesti paremmin esiin. Wendy D. Johnsonin Diagonal lace socks tai sen suuntaista.

 Ja joululahja. Rypyssä on, mutta se on siis Global Warming. Aivan ihana ohje, tein vain pidemmän kuin ohje kehotti. Tasku repsottaa tässä kuvassa, ei oikeesti. Ja oon muuten ton sienipaidankin ommellut ihan itse, joskus. Mahtuu enää just ja just, ollut yksi lapsen lempipaidoista.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Hups heijaa

Tässä on vierähtänyt tovi jos toinenkin edellisestä kirjoituksesta. Nyt aion olla tylsä ja esitellä vaan ilman sen kummempia tietoja tekeleeni tällä aikavälillä. Tosin niistä tärkeintä en esittele, mutta se on opinnäytetyö. Opinnot on saatettu päätökseen tältä erää ja viikon päästä juhlitaan tutkintotodistus kädessä. Samaan syssyyn sain myös vakinaisen työpaikan (itseasiassa valita kahdesta!).
Mutta tässäpä ne viime blogauksen jälkeen valmistuneet neuleet:
 Perussukat 7 veljestä.

 Jeweled Cowl, malabrigo lace.

 Bandana cowl, langan jo unohtanut.

 Mallinkin olen unohtanut ja langan...

 Mustat sukat ticoticoa, kamala lanka, kuvassa jo käytettynä.

 7 veljestä.

 7 veljestä

 7 veljestä, malli Fredrika. Aivan ihana ohje!!

 7 veljestä, Merenkulkija-sukat, löytyy ullasta. Ihana ohje!

 Illyria bolero. Tosi surkea kuva, otettu juhlan hämyssä.