Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutettu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovutettu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Villi luonto

Maalla asuessa takapihakin elää omaa elämäänsä. Aiemmin olen muistaakseni esitellyt takapihan sammakon ja oravan. Siilejäkin kesäisin on vaikka kuinka ja myös sorsaperhe viime kesänä käveleskeli takapihan läpi useampaan otteeseen. Lintuja on joka lähtöön ja nyt viimeisimpänä takapihallamme on liikuskellut jänispariskunta.

Poseerausta yhdessä.
Tarkastelua, huomaakohan joku?!

Käsitöitä en paljon viime aikoina ole saanut aikaiseksi, mutta olen kokeillut varovasti neulahuovutusta.

Mulla on nyt ihan mahtava harjoittelupaikka, opin siellä itsekin uusia kädentaitoja ;) Nimittäin tuo säkkikankaalla oleva kasvo on huovutettu siellä ja nuo kaksi muuta taas on harjoitelmia kotona. Ei oikein suju.. Ei ole ehkä mun laji tämä huovutus :D

Lapsen kanssakin harjoiteltiin. Lapsen toiveesta yritettiin huovuttaa pupuja. Kumpihan on äidin ja kumpi tyttären?
Toisesta tuli korvamato, toisesta ensin kissa, mutta lopulta kuitenkin pupu. Ja pupulle piti tehdä vielä huovutettu makuualusta.


Nyt ulkona sataa vettä, pullataikina kohoaa ja kohta töihin. Sain muuten jo tiedon kesätöistäkin, joten siltä osin voi huokaista jo helpotuksesta, ainakin jotain on tiedossa. Lisäksi opinnäytetyö on vauhdissa. Kyllä ne opinnot on paketissa vuoden lopussa!


keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Vuoden viimeiset valmiit

Vuoden 2008 viimeisiksi valmistuneiksi käsitöiksi jäävät nämä 3 virkattua ja huovutettua koria. Kuva on vain kahdesta korista... Kuvaajaa on laiskottanut!
Isompi kori (tämän kokoinen on toinenkin, vähän korkeampi vain... ei kuvia). Ensin ennen peskonekäsittelyä ja toinen sen jälkeen.
Ja sitten pienempi kori vain pesun jälkeen.

Lankana on hahtuvajämät kaapin perukoilta. Hyvin ovat siellä marinoituneet kahdesta kolmeen vuoteen... Ohje oli toiseksi uusimmassa yhteishyvässä. Ensin virkataan neliön mallinen pohja, jossa on silmukoita ja kerroksia yhtä paljon (mulla on isoissa 32 silmukkaa ja 32 kerrosta ja pienessä 18 ja 18). Sitten aletaan kiertää pohjaa spiraalina, joka sivulta poimitaan 32 (tai 18) silmukkaa ja korkeutta sen verran kuin hyvälle tuntuu. Viimeiseksi kiinteitä ketjusilmukoita reunaan. Pesukoneeseen 40 pesuun muutaman pyyhkeen (1-2) kanssa. Tarvittaessa toinen kierros koneessa. Valmiista työstä käännetään vähän yläreunaa vielä alaspäin ja hyvä on :)

Toivottelen teille hyvää alkavaa vuotta 2009 ja juhlikaa maltilla vuoden vaihtumista!
Täällä Muhoksella ainakin tuulee niin paljon, ettei paljon huvita ovesta ulos astua..