Näytetään tekstit, joissa on tunniste pussukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pussukat. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. heinäkuuta 2010

Ei voi lopettaa...

Pakko oli vielä saada ommella lapsen harjoitusten aikana vähäsen ;)
Tuloksena muodikkaasti epäsymmetrinen pussukka. Kursivoitu teksti lainattu toisaalta, kun itse kuvailin muotopuoleksi :D


Vuori on ja vetoketju on. Ilman mallia tehty, elämäni ensimmäinen tälläinen. Näillä perustein olen todella tyytyväinen. Seuraavan teen sitten huolellisemmin ;)

Etsystä tilatuista kankaista kaikki hello kittyt on käytetty viimeistä soiroa myöten. Yli ei jäänyt yhtään. Olen tästä kankaasta tehnyt siis tyynyn päällisen (ei kuvaa) ja tämän pussukan, niistä kahdesta muusta tuli se hame. Sitten on vielä se kissakangas odottamassa aikaa parempaa, eli seuraavia vapaapäiviä. Täytyy sanoa, että kyllä 18eurolla olisi saanut kaupasta tyynynpäällistä, pussukkaa ja hametta.Tosin olenhan ostanut tähän vetoketjun ja vuorikangas on valkoista puuvillaa varastokankaista. Vetoketjukin maksoi jonkin verran. Hameeseen piti käyttää kuminauhaa ;) Silti koen, että on tässä saanut toteuttaa itseään ja samalla säästänyt.

Nyt vaan loppui tukikangas, en saa loppuja pussukoita ommeltua. On edellisen postauksen mekkokangasta vähäsen, siitä ajattelin pussukan. Ja sitten meinasin ommella jonkunlaisen lakin lapsukaiselle... Mutta aikaa, aikaa!

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Ompelua

Pitkästä aikaa kaivoin ompelukoneen esiin. Eilen nimittäin keksin, että netistähän löytyy nykyisin kaavoja, ilmaiseksi ja maksusta. Tosin tämän pussukan kaava on ollut tallennettuna jo pitkään.. Nyt vihdoinkin testasin sitä. Tarkoitus olisi tehdä neuleille ym. projektipussukoita ja tänään sitten aloitin testaamaan, osaanko ommella englanniksi.

Ohje löytyy siis Täältä ja on englanniksi. Leikkaa-teippaa on hyvä käytäntö myöskin ompelussa ;) Mielestäni ohjeen ymmärtämiseen ei tarvi kummoistakaan englannin taitoa, koska mukana on kuitenkin kuvat ja ajattelemalla se ratkeaa.

Kangas on ostettu joko 2002 tai 2003 Oulun Eurokankaasta ja on puuvillaa. Ei edes silittämällä saanut ihan sileäksi sitä ;) Enkä kyllä jaksanut siihen puoleen edes panostaa, kun tämä oli tälläinen testi.

Mutta nyt vois jatkaa harjoituksia...