Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehräys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehräys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukuun 12. - kehräämisestä

Kerttulin olenkin jo esitellyt. Me olemme tehneet tuttavuutta nyt jonkin aikaa. Yhteiselo on alkanut sujua ihan mukavasti. Tosin aika ei riitä ihan kaikkeen.. Enemmänkin tekisi mieli kehrätä!

Tietysti myös kehrääminen tuo sitten muita tarpeita. Sen lisäksi, että on se kehruuväline ja villaa, tarvitsee yhtä sun toista tarpeellista. Minulla on pitkään ollut toivelistalla niddynoddy, eli viipsinpuu. Olen miettinyt, mistä tilaisi ja millainen olisi hyvä. Kerran sitten tässä eksyin etsyyn. Ja sieltähän se löytyi! Minun uusi leluni. 



En voi kuin kehua tuota Theknitstore:a! Tein tilauksen 28.11. ja samana päivänä paketti oli lähtenyt jo matkaan. Vielä suurempi yllätys oli, että kyseistä pakettia oli yritetty toimittaa jo 7.12.! Valitettavasti samana päivänä oli loistava postipäivä, joten tämä paketti ei mahtunut enää laatikkoon. Sain lunastaa postista vasta 10.12. kyseisen toimituksen.


Ja tietysti piti heti päästä tositoimiin. Tämä kehruu oli odottanut rullalla sitä, että kyseinen vempele saapuu kotiin. Inhoan langan vyyhteämistä, koska ei ole mitään paikkaa. Olen aina tehnyt ties mitä viritelmiä mm. tuolien selkänojista. Silti homma ei ole koskaan toiminut hyvin.

Tässä siis viimeisin kehruuni. Norjalaista villaa. Ravelryn kautta ostettu. Tämä on navajokerrattu. Vyyhdissä on 100g ja jaardeja 140, eli metrejä himpan vähemmän.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kehräystä

Kerttuli on päässyt tositoimiin ja jos nyt uskaltais ääneen sanoa, että homma sujuu jo jollain tasolla.
Aika bulkyahan se lanka on, jos ei sanoisi, että extra bulkya..

Ensin pääsi vihreä merino testiin, sitä oli 150g, mutta koska taidot.. Niin päätin ensin kehrätä 50g.


Lopputuloksena oli about 30m navajokerrattua langan tapaista tuotosta. Ihan ok!


Päätin kehrätä loput 100g yhteen ja navajokerrata senkin. Tähän olen jo erittäin tyytyväinen! Tuloksena noin 90m lankaa. Ja aivan ihkua :) Ei täydellistä, mutta mun itsekehräämää ja langaksi tunnistettavaa!

Ravelryn kautta ostin tämän Corriedale-letin, 100g. Aivan ihanaa jo näin.. Pelotti alkaa kehräämään, koska pelkäsin "pilaavani" tämän ihanan värisen kuidun.

Mutta pakko sanoa, että olen erittäin, erittäin tyytyväinen! Tästä tuli extrabulkya, 67m/100g, mutta nämä värit! Tämä on aivan ihanaa! Tästä haluan tehdä jotain pientä kivaa itselle, mutta en kyllä tiedä, mihin näin vähät metrit riittävät :(

lauantai 10. marraskuuta 2012

Ekat rukkikehruut

Kerttulia on pitänyt kovasti testailla. Ja onhan se vaan ihana kapistus! Miten olenkin pärjännyt ilman tähän asti ;) Toki pieniä käynnistysvaikeuksia on ollut, koen, että värttinä on helpompi, värttinällä on helpompi kehrätä ohutta säiettä ym. Ja kyllä, ekana kokeilin jämät jostain Eiderwollesta tai semmoisesta.
.
Heh, on vähän niinkuin kierrettä! Navajokerrattua. Siitä huolimatta saatiin kiista aikaiseksi, kuka sen langan omistaa. Lapsi kiljui haluavansa sen itselleen, mutta Aslakki otti oikeuden omiin käsiin, eikun tassuihin eikun hampaisiin:


Kuvaapa siinä sitten kuitua, kun toinen repii sitä itselleen tuolilta minkä ehtii.. No, lapsi sen lopulta sai, en ymmärrä, miksi sen halusi ja mitä sillä aikoo tehdä.. On nimittäin melkoista kikkaraa.


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Meille muutti uusi perheenjäsen, Kerttuli

Kerttuli on pitkään ja hartaasti odotettu uusi perheenjäsenemme. Odotus kesti päivää vaille kaksi kuukautta, mutta haaveilu on kestänyt jo vuosia. Mutta niinhän sitä sanotaan, että odotus palkitaan uusien perheenjäsenten kohdalla ja niin tässäkin kävi.

Kerttuli sai nimensä samana päivänä kun saapui. Sitäkin harkittiin pitkään ja hartaasti, mutta lopulta hän sitten halusi olla Kerttuli, joten se sallittakoon.


Kerttuli saapui maanantaiaamuna eteiseemme kivan postipojan tuomana. Aslakki olisi halunnut kiittää postipoikaa oikein urakalla ja tehdä muutenkin lähempää tuttavaa, mutta postipoika tiputti vain Kerttulin.

Ja tässä syy, miksi Kerttuli on Kerttuli. Viralliselta nimeltään siis toki Ladybug, mutta eihän se nyt suomalaiseen suuhun istu.

Laaduntarkastaja työssään. Tosin laaduntarkastaja ehti maistaakin Kerttulia, raasu pieni joutui heti hirviön hampaisiin sananmukaisesti. Polkimet piti kiinnittääitse, niin siinä välissä, kun ohjeita tavailin, esitti Aslakki vastaväitteen ja yritti häätää uuden perheenjäsenen. Ei onnistunut. Onneksi napakka "EIIIII!!!" tehosi ja sen jälkeen ei ole testailtu.


Ja onhan sitä pitänyt toki testaillakin. Säie on tuota... Mielenkiintoista. Välillä on kierrettä kolmeen kehruuseen ja välillä ei ollenkaan. Mä kyl väitän, että värttinä on paljon helpompi.. Mutta rukki on taas paljon nopeampi!

Että näissä tunnelmissa ja harjoitukset jatkuvat.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Ihan itse tehtyä!

Nyt on kyllä todellakin ihan itse tehtyä ;)
Tässä on itse kehrättyä lankaa. Ja siitä tuli tämä:


Tämä on Rikke hat. Aivan upea ja loistava ohje. Pahoittelen linkin puuttumista. Googlatkaa...

Sitten kaupasta ostetusta langasta:

Fabelia ja Bonesit väärinpäin.

Fabelia. Ja tää on Wendyn gusset heel taas.

Ihan 7veikkaa. Kesävoit. Ihana malli.

Fabelia. Raidallinen loppu, jatkoin valkoisella ja kuvio tulee luonnollisesti paremmin esiin. Wendy D. Johnsonin Diagonal lace socks tai sen suuntaista.

 Ja joululahja. Rypyssä on, mutta se on siis Global Warming. Aivan ihana ohje, tein vain pidemmän kuin ohje kehotti. Tasku repsottaa tässä kuvassa, ei oikeesti. Ja oon muuten ton sienipaidankin ommellut ihan itse, joskus. Mahtuu enää just ja just, ollut yksi lapsen lempipaidoista.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Uusia juttuja

Täällä on opeteltu retriitin innoittamina kehräämistä.
Ekat kehruut tota noin.. Olivat ihan hauskan näköisiä.
Eikö? Tunnistaa kuitenkin langaksi ja se on tärkeintä. Tarkoitus olisi tehdä siitä Jotain, mutta en todellakaan tiedä mitään. Neulon aina oikeaa seinävaatteen ja ripustan olohuoneen seinälle?

Sitten piti harjoitella ja harjoitella. Ei ole nyt kuvia niistä. Mutta tässä yksi harjoittelu. Jotain villaa, löytyi retriitin "ota tästä"-laatikosta. Ei sitä ole montaa grammaa. Lapsi on päättänyt haluta tämän omakseen.

Ja nyt se jo muistuttaakin lankaa ihan oikeasti:


Kaksinkertaiseksi kerrattua, 39grammaa ja aamullisen mittauksen mukaan sitä olis 123 metriä. Villa on tullut Saksasta, Mau lähetti sitä retriittiin palkinnoksi. Vyötteen mukaan 100% Coburger Fuchs -lampaan villaa.

Ja nyt sitten on värttinä työn touhussa aivan ihanan värisen villan kimpussa:
Villa on tilattu Wollinchenilta. Väri on Indian summer.

Olen minä neulonutkin.Silloin joskus.
Sukat valmistuivat maaliskuun alussa.


Minulle itselle sukat. Magic loop. Kärjestä aloitus. Langan sain ravelryn kahelivaihdossa. Ihanat sukat!

Ja sitten maaliskuussa ennen retriittiä valmistui myös eka revontulihuivi, johon sain ennen joulua langat ja ohjeen toisessa vaiheessa. Ollut to do -listalla jo vuosia...



Aivan ihana. Tykkään väristä ja kaikesta tässä huivissa. Olis voinut tehdä isomman, jos olis viitsinyt, mutta halusin tämän valmiiksi ennen retriittiä ja sinne mukaan.

Tässäpä tärkeimmät. Ottaisin mielelläni lisätunteja vuorokauteen. Ja ostaisin rukin. Mutta onneksi minulla on jo kaksi värttinää ja kolmas matkalla....