perjantai 25. joulukuuta 2009

Vaihdoista

Osallistuin siis kahteen jouluiseen vaihtoon, Ravelryn suomalaisten jouluvaihtoon ja #neulonnan jouluvaihtoon. Sain aivan ihania paketteja! Kuvia ei ole kuin kamerassa, ollaan vielä muissa maisemissa, joten kuvat tulevat kotiutumisen jälkeen (eli joskus ensi viikolla, kun olen vapaalla, olen huomisen ja ylihuomisen töissä, enkä varmaan ehdi mitään "ylimääräistä" kotona..), mutta kerron nyt sanallisesti.

Eilen säästin viimeiseksi vaihtopaketit, #paketista tiesin, että lähettäjänä on Cranberry (jää nyt blogilinkitkin pois..), mutta ravelryn parista ei mitään tietoa, eikä paljastunut paketistakaan!
#paketissa oli siis jo aiemmin nautit lakut (mariannelaku on tosi hyvää, etenkin lapsen mielestä), leivontasuklaata, joka odottaa kotona leipojaansa. Todennäköisesti uuden vuoden juhlintaan jotain. Sitten oli ihana heijastin. Ja niitä todellakin tarvitsee aina. Olikohan vielä muuta.. Mutta kaksi pakettia ainakin, jotka parini pyysi avaamaan vasta aattona ja niin toki teinkin. Eilen avasin ensin pienemmän paketin ja sieltä löytyi helmiä! En ole oikeastaan koskaan tehnyt mitään helmijuttuja neuleisiin, joten nyt on ihan pakko. Etenkin kun toisessa paketissa oli aivan ihanaa alpakka-sukkalankaa. Väri on mahtava oranssi. Kiitos parille, että valitsi juuri oranssin! Se on tosi upea väri. Ja itseasiassa olin kaivannutkin oranssia lankaa tuossa aiemmin syksyllä. Nyt mietin, että tuliskohan siitä hyvät lapaset ja saiskohan niistä helmistä jotain kivaa lapasiin? Nimittäin lapasiksi oranssia lankaa kaipailin aiemmin.. Lisäksi jo aikaisemmin sain aivan ihanan sukkaohjeen! Linkitän myöhemmin...

Sitten Ravelry-vaihto. Sieltä tuli tosiaan jälkitoimituskin ja paketteja oli paljon. Pehmeitä ja pienempiä kovia. Pienistä paljastui palmikkopuikkoja, jotka tulivat tarpeeseen, koska minulla on ollut niitä, mutta en ole niitä mistään löytänyt. Nyt voin tehdä taas palmikoita helpommin! Lisäksi oli silmukanpitimiä (?), tai ainakin niiden oletan olevan sellaisia, kaksi eri kokoa. Todella tarpeeseen nekin, koska en omista sellaisia ennestään. Lisäksi paketissa olivat kaipaamani 2,25mm pyöröt Knitprolta! Ihan uusi tuttavuus tuo Knitpro ja piakkoin pääsenkin varmasti testaamaan noita käytössä. Ja sain jotain itsetehtyä, mikä on aina yhtä ihanaa :) Sain uudet villasukat, jotka ovat juuri sopivat ja joille on tilausta. Lisäksi sain kaksi tiskirättiä, tosin sana "rätti" on ihan liian ruma, ovat nimittäin tosi kauniita.n Myös lankaa oli paketissa, olettaisin kyseessä olevan viron villan, kaunista pääväriltään violettia. Lisäksi vähän muutakin väriä. Tulee kaunis huivi. Lisäksi sain kaksi ohjetta, sukkaohjeen ja Revontuli-huivin ohjeen. Aivan loistavia ja tarpeeseen kumpikin ohje!

Kuvia siis joskus myöhemmin, mutta olen tosi iloinen, että osallistuin vaihtoihin, koska oli kiva kasata paketteja ja sen lisäksi niitä oli kiva saadakin.

2 kommenttia:

Topperi kirjoitti...

Tosiaan joo, unohdin laittaa tietoni varmaan siihen pakettiin.. eli ravelry-vaihdossa paketin laitoin minä :)

JaaPa kirjoitti...

Kiitos Topperi!

Paketti oli aivan ihana!