Vuoden 2008 viimeisiksi valmistuneiksi käsitöiksi jäävät nämä 3 virkattua ja huovutettua koria. Kuva on vain kahdesta korista... Kuvaajaa on laiskottanut!
Isompi kori (tämän kokoinen on toinenkin, vähän korkeampi vain... ei kuvia). Ensin ennen peskonekäsittelyä ja toinen sen jälkeen.
Ja sitten pienempi kori vain pesun jälkeen.
Lankana on hahtuvajämät kaapin perukoilta. Hyvin ovat siellä marinoituneet kahdesta kolmeen vuoteen... Ohje oli toiseksi uusimmassa yhteishyvässä. Ensin virkataan neliön mallinen pohja, jossa on silmukoita ja kerroksia yhtä paljon (mulla on isoissa 32 silmukkaa ja 32 kerrosta ja pienessä 18 ja 18). Sitten aletaan kiertää pohjaa spiraalina, joka sivulta poimitaan 32 (tai 18) silmukkaa ja korkeutta sen verran kuin hyvälle tuntuu. Viimeiseksi kiinteitä ketjusilmukoita reunaan. Pesukoneeseen 40 pesuun muutaman pyyhkeen (1-2) kanssa. Tarvittaessa toinen kierros koneessa. Valmiista työstä käännetään vähän yläreunaa vielä alaspäin ja hyvä on :)
Toivottelen teille hyvää alkavaa vuotta 2009 ja juhlikaa maltilla vuoden vaihtumista!
Täällä Muhoksella ainakin tuulee niin paljon, ettei paljon huvita ovesta ulos astua..
keskiviikko 31. joulukuuta 2008
Hyvää Uutta Vuotta!
Valkoista Joulua ei ollut sitten täällä(kään), ja nyt on vanha vuosi jo päättymässä. Tänä iltana sitten valoa riittää, kun naapurusto alkaa paukutella rakettejaan.
Meillä niitä katsellaan sisältä käsin, koko perhe flunssassa ja yksi (lapsi siis) heräsi aamulla oksentamaan. Kivasti päättyy siis vuosi...
Mutta
KAIKKEA HYVÄÄ VUODELLE 2008!
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Joulun toivotus
Opiskelukiireet ja vähän muutkin kiireet, ovat haitanneet käsitöiden valmistumista tänä syksynä. Olen tehnyt, mutta valmiiksi ei ole juuri mitään tullut.. Kaikki on kesken. No, ensi vuonna :) Tai joululomalla tämän vuoden puolella..
Nyt haluan kuitenkin toivottaa kaikille lukijoille
Rauhaisaa Joulua!

maanantai 3. marraskuuta 2008
Kauluri
EDIT 4.11.: Lisätty vihdoinkin kuvat.
Lapsi tarvitsi uuden kaulurin, joten tuttu ohje esiin, ja langaksi jämä-bambut, puikot 3mm 40cm pitkät pyöröt.
En tiedä miten tuo lanka käyttäytyy kaulurina, siitä tehty tunika on ollut ahkerassa käytössä ja on ihan ok edelleenkin.
Ja tässä vihdoinkin kuvat!

sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Pipo
Sisko halusi pipon, kuulemma se ei saa olla pelkkää joustinta, joten tuli tälläinen:
Lanka on Novita Polaris, menekki 82grammaa, pukot 6mm sukkapuikot. Ohje löytyi Novita 2007:sta. Kuva on huono laatuinen, piti vähän muokata, kun en halunnut itsestäni kuin pään näkyviin ;) Langan väri on oikeasti vihreä. Hiukan mietityttää, miten tuo lanka käyttäytyy käytössä. Tuntui, että se heti venähti omituisen malliseksi, kun sen päässä käytti, eikä palaudu.. Joten toivon kovasti, ettei ole kertakäyttöpipo...
Ja vielä itse ottamani kuva, joka sekään ei ole sen parempi..

lauantai 1. marraskuuta 2008
Lapaset
Piti tehdä siskolle lapaset, mutta niistä tulikin lapaset minulle ;)
Lankana on Nalle, musta ja colori. Lankaa meni jotain reilu 60g, en enää muista.. Puikot olivat bambuiset 2,5mm sukkapuikot.
Valmistuivat jo muutama päivä sitten, mutta kuvia sain vasta tänään. Päivänvaloa kun oli hiukan, ja lunta!

torstai 23. lokakuuta 2008
Rinsessa-lapaset siskolle
Sisko ihastui lapselleni tekemiin Rinsessa-lapasiin ja halusi samanlaiset.
Langan hän toimitti itse, jämäkerä Nallea.
Kauan näitä tein. Unohdin ekana kakkoslapasesta yhden lisäyskerran peukalokiilassa ja sitä purkamista odotettiins itten 2viikkoa.. Ensimmäinen lapanen tuli aikoinaan yhden päivän aikana. Eilen sitten viimein purin sen väärin tehdyn pois ja tein uusiksi ja tänään päättelin langat. On tietysti vielä arvoitus, ovatko lapaset sopivat siskolle, jos eivät, niin sitten sain minä uudet lapaset ;D
Ohje Rinsessa-lapaset (ullasta)
Lankana Nalle, 50g
Puikot 2,5mm bambu-sukkapuikot

tiistai 7. lokakuuta 2008
Sukat lapselle
Sukkasatoon sain valmiiksi toisetkin villasukat. Tällä kertaa lapselle. Lankana on joku vuosia sitten ostettu lanka. Ostin Dortmundista Hombruchin torilta eräänä syksynä, tein äidilleni sukat ja sitä oli jäänyt vielä lapsen sukkiin. Vihdoinkin sain ne sukat aikaiseksi..
Lankana on tosiaan jämät näistä sukista, lankaa meni 36grammaa. Jäi vieläkin pari pikkunöttöstä..
Puikot olivat kokoa 2,25mm, uudet lempisukkapuikkoni. Minusta tämä lanka on edelleenkin rumaa, mutta joitakuita se jostain kumman syystä miellyttää. Sukat ovat samankokoiset, raidat eivät vaan täsmää pituudeltaan ja siksi toiseen kärkeen tuli vähemmän mustavalkoista. Piti ihan tarkastella sukkia, olenko tehnyt erikokoiset, mutta ei...
Tiimalasikantapää, koska se on ainoa jonka osaan ilman ohjetta.
Seuraavatkin sukat ovat jo puikoilla, tällä kertää itselle Austermannin Stepistä. Jämälankoja nekin ja siinä ei taida raidat täsmätä samalla tavalla kuin täsmäsi näissä lapsen sukissa. Sattumaa :) Mutta ei kai sen niin väliä?

keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Olen rakastunut... sukkiini
Mulla on uudet villasukat. Ne on ihanat. Olen rakastunut niihin.
Lankana on Foritissima Socka Mexiko color mit Funktionsfaser Polycolon. Väri on numero 1377, joka on mun mielestä tosi nätti.. Tästä pitää saada toisetkin sukat! Lankaa on vaan enää 23grammaa..
Lankaa meni sukkiin 74grammaa ja puikot olivat kokoa 2,25, metalliset, USA:sta. Kiitos Tuulian, joka ne joskus kauan sitten aikaa jo postitti, paketissa oli useammatkin välikoon sukkapuikot. Ovat ihanat nekin.
Ohje on kirjasta Das geniale Sockenbuch, kantapää on tiimalasi, joka oli ohjeessakin. Kärkikavennus on melkein kirjan mukaan, paitsi että päätin silmukoida kärjen umpeen ja siitä tulikin tosi kiva ja istuva ratkaisu. Aion käyttää sitä jatkossakin.
Syksy ja talvi voivat tulla, olen valmis ;)
Sukkien mallineule oli todella helppo, mun mielestä tätä samaa mallineuletta on käytetty jossain huivissakin?
Tässä ei ole langankiertoja, vaan lisättiin sieltä "välistä" aina niitä silmukoita, ja sitten kavennuksia.
Kuvien asettelu tekstin sekaan on taas persoonallista, mutta jospa tästä saisi jotain selkoa. Lisäksi omia jalkoja oli todella haastavaa kuvata, oikeastaan yhtä haastavaa kuin omaa päätäkin..
Olen rakastunut myös hiuksiini, tai siis niihin, mitä niistä jäi jäljelle...
perjantai 26. syyskuuta 2008
Joustinneulepipo
Ja sitten vuorostaan pipo. Tämä on menossa synttärilahjaksi äidilleni. Valmistui jo viikon alussa muutamassa tunnissa, mutta julkaisu vasta nyt, jos ehtisi vaikka mennä perille..
Hankala kuvata omassa päässään ja värikin on mitä on. Pöydällä ilman salamaa kuvattuna väri on lähempänä oikeaa.
Ihan peruspipo 2o2n-joustinta.
Lankana on Alfa Sandnesgarnilta, aivan ihanan oloinen lanka, sisältää 85% villaa ja 15% mohairia. Puikot oli kokoa 6, koska seuraavaksi isommat olis olleet jo jotain 10 tms... Suositus oli kylläkin 7.
tiistai 23. syyskuuta 2008
Lahjahuivi
Tälläisen tekaisin pikaisesti lahjaksi. En tiedä onko jo perille ennättänyt, mutta jospa se löytäisi tiensä oikeaan osoitteeseen.
Mitään selväähän kuvista ei saa, mutta siis jälleen kerran solomonin solmuilla virkattu huivi. Ja näemmä jotenkin kasassakin kaiken lisäksi. En mitannut enkä punninnut, joten ei ole mitään tietoa, minkä kokoinen huivista tuli. Toivottavasti kaulassa pidettävä.. Tai joku muu käyttö :D
Pienet hapsutkin tein.
Lankana oli Kitten Mohair, joskus vuosia sitten ostettu, ei vyötteitä tallessa, jämäkerä. Toivottavasti väri ei ole ihan YÖKS, ei ole tietoa saajan värimieltymyksistä nimittäin..

lauantai 13. syyskuuta 2008
Lapaset kuvilla
Vihdoinkin sain kamerasta kuvat koneelle:
Ja laatu on mitä on,m joku ilta yritettiin kuvata niitä. Lisäksi peukalot näyttää aina omituisille kuvasta ja käytössä ne on ihan normaalit...
Lankana on 7 veljestä, sellainen pinkki. En muista langankulutusta.. Puikot olivat 3,5mm ruusupuiset, mun suosikkipuikot.
Kuvio on ranteessa ja selkäpuolella rinsessa-piposta tuttu.
Tämä on lapsen lempiväri, alkaa vaan loppua.. Olen tästä tehnyt lapaset viime syksynäkin ja sitten jotain muutakin muistaakseni.. Vielä olis kuitenkin vähän jäljellä.
Sukkia pitäisi alkaa neuloa, mutta ei vaan tunnu ehtivän. Eikä ole edes mieleistä lankaa!

sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Lapaset, ilman kuvia
Tein neidille lapaset, kuviona on varressa ja selkäpuolella sama kuin Rinsessa-pipossa. Tuli ihan sopivat, vaikka vähän jännitti, miten kävi kun luennolla niitä enimmäkseen tein.
Eilen tein peukalot, niitä odotettiin 3 päivää.. Kesti peräti 15 minuuttia saada ne tehtyä ;)
Yritän saada kuvia aikaiseksi jossain vaiheessa..

maanantai 1. syyskuuta 2008
Pään lämmitin
Sain tehtyä itselle päänlämmittimen, itseasiassa jo eilen, mutta kuvia otin vasta tänään. Ja tietysti vasta sitten, kun päivänvalosta ei enään tietoakaan.. Ei voi mitään, tätä se Suomessa eläminen on ;)
Lankana on joskus itse koolaidattu Wool, alkuperäiseltä väriltään turkoosi,nykysin ruskean, violetin punaruskean -kukertava.
Lankaa meni 44grammaa, puikot olivat 3mm bambuiset sukkikset. Ohjeena oli 3o2n, alunperin piti tulla rinsessa, mutta se ei soveltunut tähän, joten tuli vaan tuollainen peruspipo. Eiköhän tämäkin mun päätä lämmitä, vaikkei nyt niin kaunis olekaan.. Ainakin siihen asti, että saan tehtyä paremman..
Ja siis värihän ei ole mikään näistä, ei ainakaan noin violetti! Enemmänkin sellainen ööh.. no jaa, en tiedä. Toisaalta ei ole noin valjukaan, kuin toinen kuva antaa ymmärtää, vaan värit ovat syvemmät.. Ehkä tuollaiset, mutta paljon syvemmät ja kirkkaammat.. No, tulkaa kattoon irl, jos haluatte värin saada tietoonne ;)
Ja sitten kuvia pipo päässä: (yrittäkää itse kuvata omaa päätänne vessassa)
Hah, mä olen ufo! Ihan outo kuva, mutta toivottavasti siitä on teille yhtä paljon hupia kuin itselleni.

sunnuntai 24. elokuuta 2008
Tyyny
Onhan se jo jonkun aikaa ollut tiedossa, että eskariin saisi viedä oman tyynyn, päivälevolla olisi kivempi makoilla pää tyynyllä.. Ja jotenkin kummasti se on venynyt ja vanunut. Eihän meillä nyt tietysti yhtään tyynyä valmiina ollut, jonka voisi mukaan tuosta noin vaan napata. Sehän piti tehdä.
Viimeisen päivän paniikki on hyvä, tieto siitä, että ensi viikolla on paljon muutakin tekemistä, tulee tehtyä, kun on Paniikki.
Tässä on neidin itse suunnittelema ja äitinsä toteuttama tyyny:
Tyynyn kangas on ostettu vuosia sitten Eurokankaan palalaatikosta, jotain puuvillaa. Täyte on otettu vanhasta tyynystä...
Kukan kuvan neiti piirsi itse, samoin sydämet, minä piirsin nimen.
Kirjailin ja ompelin sitten itse, neiti täytti tuon sisätyynyn.. Yhteistyöllä se siis syntyi.
Tosin neiti Täydellisyys olisi halunnut vielä ties mitä yksityiskohtia kukan lehtiin ja muualle. Mun oli ihan pakko sanoa, että nyt riittää, tämä kelpaa tai on kelpaamatta, on pakko tehdä jotain muutakin..
Ja nimihän tyynyyn tuli ihan senkin takia, kun oli pyyntö, että tyynyt, jotka sinne viedään, nimikoidaan..
Ja anteeksi kuvien surkea laatu, en tiedä miksi ovat noin epätarkkoja, koska picasassa olevat kuvat ovat tarkempia...
Tyynyliinassa siis valkoista flanellia ja kukka jotain puuvillaa.

Mansikkainen Rinsessa-pipo
Eilen iski vihdoin tajuntaan, että mun piti elokuussa neuloa neidille pipo, koska kohta on syksy ja mulla alkaa maanantaina koulu ja sitten ei tiiä ehtiikö ja jaksaako neuloa.
No, vielä ehti, joten eilen illalla syntyi sitten Rinsessa-pipo erinäisten vastoinkäymisten jälkeen.
Tietysti ensin luulin langan riittävän, tein pipon lähes valmiiksi, kokeilu osoitti, että liian matala tuli. Eikun purkamaan. Neiti sitten ehdotti, että laitetaan päälle vihreää niin siitä tulee ihan kuin mansikka!
Pieni tarkastelu kertoi, että jotakin vihreää löytyi ja se oli kuulemma hyvä.
Pipo on sopiva 6,5v neidille, en tehnyt ihan 17cm korkeutta ennen kavennuksia.
Lankaa meni 64grammaa ja lankana on itse värjätty 7 veljestä, puikot 3,5mm.
Ohje löytyy siis Ullasta Rinsessa-pipo.
torstai 21. elokuuta 2008
Sukkasatoon
Liityinpä minäkin mukaan Sukkasatoon, tiedä vaikka saisin jotkut sukat syksyn aikana neulottua.. Tai sitten en!
Osaako joku muuten neuvoa, miten näitä nappeja saa bloggerissa tuonne sivupalkkiin?
sunnuntai 17. elokuuta 2008
lauantai 16. elokuuta 2008
Muutto
Blogi siirtyi siis bloggeriin.
Syitä on mm. se, että täällä saa luokiteltua eri tavalla tehdyt työt, voi laittaa useita tunnisteita.
Saa siis nähdä, miten homma alkaa toimia täällä.
Tervetuloa!

perjantai 15. elokuuta 2008
Apuuva
Olen tekemässä Pinwheelia lapselle, ihan huvikseen kokeilen, millainen se on neuloa, tekotapa kun on mielenkiintoinen. Olematon enkunkielen taito vaan hidastaa hommaa, ongelmana on se, etten ymmärrä tätä ohjetta:
Provisional cast on:
Using a crochet hook, a knitting needle, and a contrasting colour yarn, make a slip knot.
Put the crochet hook through the slip knot and hold in front of needle.
Bring yarn around the needle, from left over top of needle behind the needle then over the hook and make a stitch (the yarn around the needle is the stitch).
Repeat this until 18 stitches on the needle.
Slip these stitches onto the stitch holder.
Jos joku osais vähän neuvoa tuon kohdan suhteen siis. Sen ymmärrän siis, että tuo on se tapa, jolla luodaan ne silmukat hihaa varten..
Muutenkin tuo hihan kohta herättää toistaiseksi vain ihmettelyä, mutta ehkä se selviää, kun alan sitä tehdä. Mutta jos joku on sen tehnyt ja osaa kertoa selvällä suomen kielellä, miten se tapahtuu, niin kiitos jos viitsit jättää kommenttia asiasta!
EDIT: Vuodatuksen blogiin tulleiden vinkkien perusteella päättelin niin, että jätin ne silmukat odottamaan ja loin vastaavan määrän uusia. Mutta edelleenkin vinkit ovat tervetulleita!

Apuva tarvitaan
Olen tekemässä Pinwheelia lapselle, ihan huvikseen kokeilen, millainen se on neuloa, tekotapa kun on mielenkiintoinen. Olematon enkunkielen taito vaan hidastaa hommaa, ongelmana on se, etten ymmärrä tätä ohjetta:
Provisional cast on:
Using a crochet hook, a knitting needle, and a contrasting colour yarn, make a slip knot.
Put the crochet hook through the slip knot and hold in front of needle.
Bring
yarn around the needle, from left over top of needle behind the needle
then over the hook and make a stitch (the yarn around the needle is the
stitch).
Repeat this until 18 stitches on the needle.
Slip these stitches onto the stitch holder.
Jos joku osais vähän neuvoa tuon kohdan suhteen siis. Sen ymmärrän siis, että tuo on se tapa, jolla luodaan ne silmukat hihaa varten..
Muutenkin tuo hihan kohta herättää toistaiseksi vain ihmettelyä, mutta ehkä se selviää, kun alan sitä tehdä. Mutta jos joku on sen tehnyt ja osaa kertoa selvällä suomen kielellä, miten se tapahtuu, niin kiitos jos viitsit jättää kommenttia asiasta!
torstai 14. elokuuta 2008
Puuvillapaita lapselle
Tänä aamuna oli iloinen neitokainen, koska olin saanut valmiiksi sellaisen paidan, mitä hän halusi!
Edellisen tunikan kohdalla kun tuli nurinaa mm. siitä, että hihan suut ja helma eivät rullaudu ja hän haluaa sellaisen, joka rullautuu..
Nyt on sitten sellainen tunika. En ehtinyt edes kostuttaa yms, että neule olisi tasaantunut, käsiala on mulla puuvillaneuleessa etenkin aina tosi epätasainen, paita kun piti saada heti just tänään tarhaan päälle.
Kuvat ovat taas mitä ovat, ensimmäiset yritettiin kuvata sisällä, mutta liian hämärää, loput sitten ulkona just ennen tarhaan kiiruhtamista aamulla klo 7 (tietysti kiire aamupalalle...)
Ja tietysti ulos ehtiessä paitakin oli jo ihan vinossa...
Lankana on joku kesällä 2005 ostettu puuvilla, Anttilasta, yhtään vyötettä ei ollut tallessa, mutta olisko ollut Erica? Ei kyllä mitään varmaa mielikuvaa.. 100% puuvillaa kuitenkin.
Puikot olivat 3,5mm, olisivat saaneet olla pienemmät, mutta ainoa koko, josta löytyi sekä sukkapuikot, 40cm pyöröt että 60cm pyöröt..
Lankaa meni 154grammaa.
Neidin kommentti oli "just sellainen kuin pitikin". Tosin tilasi vielä virkatun kukan tuohon etumukseen, se pitää jossain välissä tekaista.
Toiveiden mukainen paita

torstai 7. elokuuta 2008
Bambutunika
Tehdessäni bambusta tuota aiemmin esiteltyä vihreää neuletakkia, sain idean tunikasta.
Sitä varten löytyikin onneksi tätä tosi söpön väristä bambulankaa, joten eikun puikkoihin.
Virikkeitä löysin mm.Helminallen blogista.
ja sitten tietysti Ullan ylösalaisin raglan ohjeesta oli paljon apua. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt neuletta ylösalaisin enkä myöskään raglahihoja..
Lankana siis Novita Bambu, puikot on 3,5mm pyöröt ja sukkapuikot hihoissa. Lankaa meni 160g, eli piti aloittaa neljättä kerää.
Kauluksessa olis saanut olla muutama silmukka vähempi, mutta kun mentiin tietysti arpapelillä, kun en koskaan ole tehnyt tälläistä ennen...
Koko on sopiva 6,5v:lle, jonka paidat on yleensä 122-130cm.
Tietysti huomaan sitten tätä tehdessä, että teen jotenkin väärin langankierron tuollaisessa suljetussa pitsineuleessa, kun langankierron jälkeen tulee nurja silmukka.. Siksi tuo pitsi ei ole sellainen millainen sen pitäisi olla, kavennuksen molemmin puolin ON langankierto, vaikkei sitä kuvassa näykään, irl näkyy aavistuksen paremmin.. Mutta se on selkeästi pienempi kuin tuo toinen langankierto.
Olen tämän ongelman kanssa painiskellut jo vaikka kuinka kauan ja yrittänyt analysoida, missä teen väärin.
Tämän neuleen helmassa taisin sen sitten keksiä, mutta en alkanut kokeilla, koska päätin tehdä kuitenkin samalla tyylillä loppuun asti. Ehkä pitää vielä neuloa samalla pitsillä jotain ja yrittää oppia, miten se langankierto tuossa tilanteessa tehdään oikeaoppisesti. Edestakaisin neuleessa, jossa seuraava krs on nurjaa, ei tätä ongelmaa ole..
Tunika lähti heti käyttöön, sitä ei ole suostuttu riisumaan päältä.. Olen tosi tyytyväinen kuitenkin tähän neuleeseen.

sunnuntai 3. elokuuta 2008
Vauvalle
Vaihteeksi pienen pieniä neuleita. Nämä menevät kummitytölle lahjaksi, ja postaus tuleekin ajastettuna ;) Valmistuivat siis jo heinäkuussa, mutta julkaisen nämä vasta tänään.
Tämä vauvan äidin pyynnöstä.
Ohjehan on varmasti useimmille ihan tuttu perusmyssy, löytyy esimerkiksi Novitan sivuilta.
Lankana on Wetterhoffin Silvia, langanmenekki oli 22grammaa, puikkokoko oli 3,5mm. ainoa jolla tiheys täsmäsi edes jotenkuten.. Koko on jotain noin 70cm, pitää tehdä toinen pienempi/isompi sitten tarpeen mukaan.. Lankaa on vielä ;)
Ja jotta päähineet eivät loppuisi kesken, on myös tälläinen hilkka:
Ja lanka on samaa Novitan Bambua kuin tuossa alemmassa mekossa, jostain syystä kuvassa väri on ihan omituinen..
Lankaa meni 36g ja ohje on Garnstudion nettisivulta. Mekon piti olla samaa sarjaa, mutta koska jostain syystä pyörönä tuosta pitsistä ei tullut nättiä, tulikin sitten vain pelkkä lakki tällä pitsillä.
Varsinainen lahja on sitten tämä. Elikäs pieni mekko.
Tästä piti tulla alunperin tälläinen Garnstudion ohjeella, mutta en vaan saanut helman pitsistä nättiä, joten tarpeeksi monen purkamisen jälkeen sävelsin helmaosan itse. Ohjeen mukaan on tehty oikeastaan vain hihat ja yläosa.
Reunat huolittelin ohjeesta poiketen rapuvirkkauksella. Kukkakaan ei ole ihan täysin ohjeen mukainen ;)
Koko on jotain 60-68cm paikkeilla.
Lankana on Novitan Bambu, jota meni tähän 150grammaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)