tiistai 31. joulukuuta 2013

No hups!!

Huijui. Edellinen bloggaus elokuussa.. En myönnä mitään! Paitsi neuloneeni. Ja päätin saada esiteltyäkin ne vielä tänä vuonna.

Niin siis olen neulonut tuon violetin villatakin. Ei kauhean hyvää kuvaa ole saatavilla.. Lankana on aivan ihana Coastin Holst garn.

Ne kaikkien neulomat pöllöt. Eli Horatio + Orenit. Lankana Ilun Handun lankaa.


Ja kun alkuun pääsin, niin toisetkin pöllöt. Kaksinkertaisesta Fabelista nämä,


Mä sain uuden kummipojan loppuvuodesta. Handun bambusukkalangasta Aviatrix. Aivan mahtava ohje neuloa. Näitä voisin tehdä vaikka kuinka.


Kummipojalle Vedosta villatakki.


Ja vedosta villasukat.


Ja Aviatrix.


Ja vielä yhdet pöllölapaset. Kaksinkertaista Fabelia.


Anoppi pyysi neulomaan sukuun syntyneelle poikavauvalle myssyn, "jos ehdit, kun sanoit, että niitä on kiva tehdä". Tein sit sukat ja lapasetkin.


Ja siskolle Revontuli-huivi. Lanka ostettu kesällä Tallinnasta. Tän piti olla vuoden viimeinen, mutta eipäs ollutkaan. Tein vielä yhden Aviatrixin.
Ja näiden lisäksi olen tehnyt 2 muut vauvan lapaset, yhdet toiset vauvan villasukat ja yhdet sisälapaset itselle Alpacasta. Niistä on kuvia vain Ravelryssa. En jaksa nyt vain kikkailla niitä näkyviin.

Koko vuoden saldo neuleissa on 41 valmista työtä. Kesken jää vauvan villasukat. Ihanaa, kun sukuun ja kavereille syntyy vauvoja, saa tehdä vauvanneuleita <3 p="">

Mutta nyt siis Oikein ihanaa ja upeaa vuotta 2014!! Yritän bloggailla aina joskus..




lauantai 17. elokuuta 2013

No niitä sukkia!

Tour de Sock päättyi jo vaikka kuinka kauan sitten ja mä en ole vieläkään blogannut viimeisimpiä etappeja. Kauhea moka. Mut en oo kerinny! Olin lomalla ja sit oon ollu töissä ja vaikka mitä muuta.

Mut tässä ne tulee. Toivottavasti oikeassa järjestyksessä ;)
Ja siis apua, yksistä puuttuu kuva! Se on vaan tuolla kollaasissa...

Mut viimeisen etapin sukat koostuivat kolmioista. Nää oli tosi hauska tehdä mun mielestä!




Ja sitten vielä kollaasi kaikista. Tosiaan nuo yhdet oranssihtavat sukat puuttuu. Tein ne reissussa ja ne jäivät sinne reissuun, joten ei ole muuta kuvaa.


Pakko kertoa, että suomalaiset vei koko tourin voiton! Minä siis mukana joukkueessa. Henkilökohtaisessa kisassa olin sijalla 25. Olin yllättynyt ja hämmästynyt!


Ja sitten piti tehdä siskolle synttärisukat, sisko sai pöllösukat:


No, näiden jälkeenpä ei olekaan sitten valmistunut mitään....


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Sukkia!

En käsitä, miten en muista blogailla nykyään! Se on se kiireinen elämä. Ei sille muuta syytä ole.

Mutta Tour de Sock on jatkunut. Pääsin kokeilemaan jotain ihan uuttakin, eli intarsiaa.

Kantapäät, toinen sisäpuolelta, toinen ulkopuolelta.


Onneksi on laps, jota voi käyttää mallina :D 
Lankana on Fabelia, tuo turkoosi ja valkoinen sekä Handua tuo vaaleanpunainen. Kolmannet sukat, joissa sitä käytin! Ja niinhän siinä kävi, että laps omi nämä sukat itselleen..

Ja sitten nelosetappi, jossa ei enää nähty vaaleanpunaista Handua vaan virheää Hopeasäiettä!

Ja viisisataa helmeä. Nämä olivat kivat tehdä. Ja nopeat. Moni vissiin on pelännyt helmiä, koska ainakaan vielä ei kovin monia valmistuneita ole. Itsekin olin 30nen nopeimman joukossa, vaikka olin joka päivä töissä ja vielä pitkiä vuoroja. Ja vieläkin on 5 päivää aikaa ennen etapin päättymistä.


Ja jo keväällä aloitin aivan ihanan Nuvem-huivin. Lanka oli jotain ihanaa merinoa, 1200metriä 125g tai jotain sitä luokkaa. Sain vihdoin kylvetettyä ja kuivatettua sekä pääteltyä langanpäät. 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hei hoi hauki

.. ja helteet menivät jo!
Olen unohtanut raportoida yksien aivan ihanien sukkien valmistumisen jo ennen Sock de Touria. Ilun ihanaa kashmirsukkalankaa Ilun ohjeella Meit. Totinen himokeltainen on väri. Valitettavasti kuvaa ei ole, paitsi ravelryssä. Yrtän lisätä sen thän myöhemmin.

Ja sit valmistui toisen etapin Tour de Sockin sukat eli Chikane Socks. Rakastan niitä!


Vaaleanpunainen on Handun perussukkista, samaa kuin ekan etapin sukissa ja toinen on Rico Design Superba Chinée, jonka ostin jo ikuisuus sitten Villavyyhdistä ihan muuhun tarkoitukseen. Mut nyt siitä tuli sukat. Olihan noissa shikaaneissa pyörittäminen, mutta tykkäsin silti. Hitaat olivat tehdä, mutta valmiiksi tulivat määräajassa. Nyt odotan vain kolmatta etappia..

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Hui hai hellettä!

Pitkästä aikaa avasin bloggerin ja päätin blogata. On nimittäin käsitöitä valmistunut tasaisella tahdilla, mutta en hän minä niitä tänn blogiin asti ole saanut!

En tiedä edes, onko kaikista kuva olemassa muuta kuin ravelryssä, mutta jos edes muutamista..


Tässä on Featherweight Cardigan, Hannah Fettig. Löytyy Ravelrystä. Aivan ihana ohje! Teen vielä joku päivä itsellekin, koska tämä meni anopille 60v lahjaksi. Lankana on Holst Garnin Coast, joka oli kiva neuloa ja pesun jälkeen sen tuntu muuttui aina vain ihanammaksi.
Tämä siis valmistui jo joskus huhtikuun alussa.

Sitten neuloin neuletakin lapselle, malli on Neumi, ei vielä julkaistu. Kuviakaan siitä ei ole.
Sitä neuloessa osallistuin Savon Kierot Puikot -retriittiin. Oli aivan huippuhauska viikonloppu mahtavien ihmisten parissa! Entuudestaan olin tavannut vain yhden, kaikki muut olivat reaalielämässä outoja, mutta nettielämässä toki tuttuja. Aivan ihania ihmisiä. Antoi kyllä voimia ja virkisti muuten raskaan kevään jälkeen.

Sittemmin puikoille hyppäs Nuvem, joka ei siis ole vielä valmis.

Ja sitten bongasin Tour de Sockin ja tietysti meiltä Suomesta rynnättiin mukaan sankoin joukoin. Ensimmäisen etapin ohje julkaistiin viime lauantaina. Minun sukista tuli tälläiset:
Joo, kuva on surkea. Menkää ravelryyn katsomaan parempia kuvia. Lankana on Handun perussukkalankaa ja siinä on myös helmiä varressa, mutta ei ne näy tässä kuvassa...



Mut täällä siis neulotaan se, mitä reumakivuilta voidaan. Ja muulta elämältä ehditään.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vaihtelu virkistää!

Ja senpä vuoksi esittelen taas Mollyn! Tällä kertaa vihreänä ja lanka on Dropsin Karismaa.

Ylemmässä kuvassa on väri oikeampi. Alemmasta näkee, ettei sen tartte olla noin smurffimaisesti päässä ;)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Slow Line

Olen minä täällä neulonutkin. Hitaasti, mutta varmasti. Viimeiset kolme viikkoa ajatukset ovat olleet hiukan toisaalla, siihen palaan lopuksi.

Mutta tässä on uusi ihana villatakkini, Veera Välimäen Slow Line Dropsin Alpacasta.




Aivan ihana, lämmin ja kiva pukea päälle.
Nämä kuvat on otettu kirkkaassa auringonpaisteessa, joten värit vähän vääristyy.

Näillä vaatteilla oltiin tänään saattamassa isäni viimeiselle matkalle. Sieltä ei ole kuvia, sen sijaan tässä on jotain, joka on minua viime aikoina koskettanut. Osaa näistä sanoista lainasin muistopuheessanikin.


perjantai 25. tammikuuta 2013

Mysteeri

Aloitin toukokuussa 2012 Goddess Knitsin vuoden mysteerihuivin. Teinkin sen niin, että valmiina oli kolme ekaa kaaviota ja neljäs melkeen puolivälissä. Sitten se on muhinut yli puoli vuotta..

Nyt päätin se pinnistellä valmiiksi. Virheitä on, mutta olkoon.

Huivin ohjeen voi ostaa täältä.




Lankana oli Knit Picks Shadow värissä Campfire. Puikot 3,5mm, helmiä meni melkeen 950kpl. Apuna 1mm virkkuukoukku. Lankaa lähes kaksi vyyhtiä.

Oli muuten hankala pingotettava. Siks se on tommonen ku on. Mut se on valmis!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Säärystimet

Kovan työn ja tuskan takaa sain puserrettua yhdet säärystimet. Ensin piti tehdä Moseyt (löytyy jostain Knittystä ohje, sori, ei linkkiä), mutta äh. Ei se vaan toiminut. Väritoiveena kun oli pinkkiä ja en tähään hätään saanut käsiini muuta kuin Maijaa. Kävin ostamassa lisääkin, mutta silti meni vaihtoon.

Onneksi Ravelryn kautta löytyi sitten Spiral Legwarmers. Se ohje toimi lopulta kaksinkertaiselle Maijalle. Nyt vain elottaa, sopivatko siskolle...

Tässä mallina meidän neiti. Lankaa meni neljä kerää eli 200g ja puikot 4,5mm.

Lisäksi oli pakko kokeilla leivän leipomista, kun Vaivaamattoman leivän reseptiin olen törmännyt viime päivinä siellä ja täällä.

Käytin itse Kermansaven kannellista pataa paistamiseen ja toimi. Leipäkin oli hyvää, Tätä tulee tehtyä varmasti toistekin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Yllättäin valmiina on....

Molly! Ja ihan mulle ittelle!! Lankana kahelivaihdossa saatua Adrifial Globe Uni -lankaa. Ja puikot normaalit 3,25mm ja 4mm.  

tiistai 8. tammikuuta 2013

Merenkulkija-sukat

Lupasin siskolle ja miehelle häälahjaksi sukat tammikuussa, toiveiden mukaan tehtynä. Nyt valmiina on eka pari, eli siskon miehelle sukat. Toiveena oranssit ja kokoa 42. Päätin sitten tehdä hyväksi havaitut Merenkulkija-sukat.

Lankana 7 veljestä, puikot 3,5mm ja TiiQ:n ihana ohje Ullasta. Olen kerran aiemminkin tällä ohjeella tehnyt ja on kyllä selkeä ja helppo ohje. Suosittelen.

Seuraavaksi on livettävä lankalakosta sen verran, että saan siskon säärystimiin 2 kerää lankaa, koska olemassa olevista kahdesta ei niitä saa aikaiseksi. Mutta sitä ennen ehkä ehtisi kutaista yhden Mollyn tässä välissä.. Jos vaikka keris langat illan aikana :D

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Molly nro 3

Joo, taas Molly! Ja tämäkään ei taida jäädä itselle...

                                     

Lankana jälleen Cascade 220 ja puikotkin 3,25mm ja 4mm. Ei siis niin mitään uutta.

Mutta seuraavaksi puikoilla on jo jotain muuta. Vaikka pitää tässä vielä yksi Mollykin tehdä. Mut nyt on noita hommia, mitkä olen luvannut lahjaksi... Seuraavalla kerralla mietin tarkasti, annanko neulelahjakortteja. Vaarana on, ettei silloin just yhtään huvittais tehdä sitä, mitä pitää.


Mutta on mulla eka sukka jo alussa. Sit säärystimet. Sit taas jotain kivaa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Molly nro 2.

Johonkin malliin voi jumittua vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Tämä Molly on just sellainen. Tekaisin toisen, jossa lankana jälleen Cascade 220, jämät mun Helmikuun leidistä.

 Tää harmaa versio matkaa mun sisarelle synttärilahjaksi. Ilmaisi pitävänsä keltaisesta versiosta, niin pitihän se sitten tehdä, mutta värinä harmaa. Tein joskus pari vuotta sitten siskolle pipon, se on edelleenkin käytössä. Olis ehkä jo aika uusia ;)

Ja sitten parempi kuva eilen valmistuneesta keltaisesta, jaksoin kaivaa kameran esiin. Tässä väri on oikeampi kuin niissä pimeässä otetuissa kännykkäkuvissa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Molly eli jälleen pipo

Ja jälleen uusi pipo! Näitä tullaan näkemään varmasti lisääkin, koska lapsi haluaa tämmöisen ja mä haluan itsellekin ja tää on jo menossa muualle...

 Tämä on siis Molly ja löytyy ilmaiseksi netistä. Lankana on Cascade 220, puikot resorissa 3,25mm ja muussa pipossa 4mm. Tosi nopea tehdä ja tuntui päässä kivalle, kun valmista sovitin.

Kuvattu nyt laiskasti puheimella, kun tuo malli ei ollut kovin innokas tälläkään kertaa :(


tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden eka valmis: pipo!

On niin loistava pipoputki, ettei sitä kärsi katkaista. Nyt tuli valmiiksi Jacques Cousteau pipo ruskeasta 7 veljeksestä.
Kuvat ovat taas laadultaan surkeita, mutta halusin dokumentoida tämän heti. Suuntaa nimittäin tarjolle apelle tässä sopivana päivänä, niin en uskaltanut venyttää kuvaamista.


Ohje löytyy Ravelryn kautta, ilmainen on. Puikot olivat koko pipossa 3,5mm.

Ja arvatkaapa mitä seuraavana?! No pipo! Menenkin kerimään lankaa....