torstai 23. lokakuuta 2008

Rinsessa-lapaset siskolle

Sisko ihastui lapselleni tekemiin Rinsessa-lapasiin ja halusi samanlaiset.
Langan hän toimitti itse, jämäkerä Nallea.

Kauan näitä tein. Unohdin ekana kakkoslapasesta yhden lisäyskerran peukalokiilassa ja sitä purkamista odotettiins itten 2viikkoa.. Ensimmäinen lapanen tuli aikoinaan yhden päivän aikana. Eilen sitten viimein purin sen väärin tehdyn pois ja tein uusiksi ja tänään päättelin langat. On tietysti vielä arvoitus, ovatko lapaset sopivat siskolle, jos eivät, niin sitten sain minä uudet lapaset ;D


Ohje Rinsessa-lapaset (ullasta)
Lankana Nalle, 50g
Puikot 2,5mm bambu-sukkapuikot

tiistai 7. lokakuuta 2008

Sukat lapselle

Sukkasatoon sain valmiiksi toisetkin villasukat. Tällä kertaa lapselle. Lankana on joku vuosia sitten ostettu lanka. Ostin Dortmundista Hombruchin torilta eräänä syksynä, tein äidilleni sukat ja sitä oli jäänyt vielä lapsen sukkiin. Vihdoinkin sain ne sukat aikaiseksi..
Lankana on tosiaan jämät näistä sukista, lankaa meni 36grammaa. Jäi vieläkin pari pikkunöttöstä..
Puikot olivat kokoa 2,25mm, uudet lempisukkapuikkoni. Minusta tämä lanka on edelleenkin rumaa, mutta joitakuita se jostain kumman syystä miellyttää. Sukat ovat samankokoiset, raidat eivät vaan täsmää pituudeltaan ja siksi toiseen kärkeen tuli vähemmän mustavalkoista. Piti ihan tarkastella sukkia, olenko tehnyt erikokoiset, mutta ei...
Tiimalasikantapää, koska se on ainoa jonka osaan ilman ohjetta.

Seuraavatkin sukat ovat jo puikoilla, tällä kertää itselle Austermannin Stepistä. Jämälankoja nekin ja siinä ei taida raidat täsmätä samalla tavalla kuin täsmäsi näissä lapsen sukissa. Sattumaa :) Mutta ei kai sen niin väliä?

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Olen rakastunut... sukkiini






Mulla on uudet villasukat. Ne on ihanat. Olen rakastunut niihin.
Lankana on Foritissima Socka Mexiko color mit Funktionsfaser Polycolon. Väri on numero 1377, joka on mun mielestä tosi nätti.. Tästä pitää saada toisetkin sukat! Lankaa on vaan enää 23grammaa..
Lankaa meni sukkiin 74grammaa ja puikot olivat kokoa 2,25, metalliset, USA:sta. Kiitos Tuulian, joka ne joskus kauan sitten aikaa jo postitti, paketissa oli useammatkin välikoon sukkapuikot. Ovat ihanat nekin.


Ohje on kirjasta Das geniale Sockenbuch, kantapää on tiimalasi, joka oli ohjeessakin. Kärkikavennus on melkein kirjan mukaan, paitsi että päätin silmukoida kärjen umpeen ja siitä tulikin tosi kiva ja istuva ratkaisu. Aion käyttää sitä jatkossakin.





Syksy ja talvi voivat tulla, olen valmis ;)





Sukkien mallineule oli todella helppo, mun mielestä tätä samaa mallineuletta on käytetty jossain huivissakin?
Tässä ei ole langankiertoja, vaan lisättiin sieltä "välistä" aina niitä silmukoita, ja sitten kavennuksia.



Kuvien asettelu tekstin sekaan on taas persoonallista, mutta jospa tästä saisi jotain selkoa. Lisäksi omia jalkoja oli todella haastavaa kuvata, oikeastaan yhtä haastavaa kuin omaa päätäkin..



Olen rakastunut myös hiuksiini, tai siis niihin, mitä niistä jäi jäljelle...