perjantai 29. joulukuuta 2006
Huivi
Kerrankin tein miehelle jotain. Mutta laiskaa on olly käsityörintamalla noin muuten, tätä tein tuossa joulunaikaan ja joulupäivänä sen sain vihdoin valmiiksi.
Kaulahuivi, jossa lankana on Schachenmayr Merino, jota meni hiukan vajaa 2 kerää, kerä on 50g/160m. Hiukan vajaa siksi, kun toista oli aloitettu. Lankaa olis saanut olla hiukan enemmän, tuli aika lyhyt, mutta silti ihan käytettävissä oleva.
Neule on ihan tavallisen tylsä 2o2n, puikot oli nelosen pyöröt.
maanantai 25. joulukuuta 2006
Joululahjat
Tässäpä sitten paljastan nämä lähteneet joululahjat.
Pipo äidille, lankana POP, ohje vyötteestä.
Hahtuvasta huovutettuja patalappuja, oranssilla tähdellä oleva äidille, keltaisilla anopille&apelle. Tähdet on neulahuovutettu.
Siskolle Kitten Mohairista solmuilla virkattu kolmiohuivi
Ja sitten JYV:lle
Polysemiakämmekkäät ja Molly's headband. Kaikissa lankana regia kaksinkertaisena. Yllätyspaketissa oli myös vaahtokarkkia, joista ei nyt ole kuvaa, sekä kortti.
Ja joo, nyt takkuaa. Minulla oli loistava kuva saamastani paketista, tässä nyt pikakuva osasta pakettia :( Kuvaa ei löydy koneelta ja tietysti poistin sen jo kamerastakin. Jos se tulee vastaan, vaihdan kuvan siihen. Nyt ei ole valitettavasti aikaa keskittyä etsimään, mihin kansioon se meni, vai eikö mennyt mihinkään.
Ihana pipo, ja mikäs tuon virallinen nimi onkaan? tulee hartioilel ja yläselkään?, kaksi kerää tangofania, ihanaa suklaanruskeaa (vinkkejä otetaan mihin sen voisi käyttää!) sekä Panttereita (oli herkullisia) ja teetä, jota myös on jo maisteltu, joten eivät ole tässä kuvassa.
Toivottavasti Jonskulainen julkaisee blogissaan paremman kuvan, pahoittelen näitä epäonnistuneita otoksia! Väritkin ovat vain sinnepäin.
Paketti oli ihan uskomaton! Oma paketti tuntuu ihan vaatimattomalle tähän verrattuna.
lauantai 23. joulukuuta 2006
maanantai 11. joulukuuta 2006
Kortteja
Tänään askartelin ensimmäistä kertaa 3D-kortteja, valmiista materiaaleista. Olipas melko näpertely leikatessa noita. Mutta kivaa.
3 joulukorttia ja yksi vauvaonnittelukortti. Vauvakorttin tulee vielä tuohon etusivulle teksti "onnea" tms. Joulukortteihin kirjoitan vain sisään joulun toivotukset.
No, unohdin lähettää kaksi korttia, kolmannella ei ole vielä käyttöä, neiti on sitä jo itselleen kinunnut.
Ihan tyytyväinen olen näihin ensimmäisiin kortteihin. Valitettavasti skannatessa ei tule niin hyvin näkyviin millaisia ne ovat luonnossa.
sunnuntai 10. joulukuuta 2006
Huivi - taas
Icaruksesta jäi jäljelle Silviaa ja halusin sen hyötykäyttöön. Laukkukäsityöksi sitten tulikin tälläinen huivi. Olen neulonut sitä aina joutessani mm Suomi-koulussa ja lääkäriä odotellessa.
Valitettavasti tässä pimeydessä on ihan turha odottaa laadukkaita kuvia.
Lankana siis Silvia
Puikot on 3mm ruusupuiset pyöröt
Ohje on tästä ponchosta, alussa ja lopussa kolmisen kierrosta aina oikeaa. Kerroksen alussa ja lopussa aina 2s oikeaa joka krs.
Langan menekki oli jotain 25g about, pituutta pingotettuna noin 118cm, leveyttä en muista :O parikymmentä senttiä. Silmukoita on ohjeen mukainen määrä.
Ihanan kevyt huivi tuli, ihan ok mittainen kaulahuiviksi kuitenkin.
Reunan muoto tuli pingottaessa, pingoitin "tiukalle" niin että reunat hiukan venyivät tuollaisiksi. Kivan näköinen minusta.
maanantai 4. joulukuuta 2006
maanantai 20. marraskuuta 2006
Joululahjoja
Jouluyllätysvaihto lähtee postiin huomenissa.
Muutkin joululahjat lähtevät piakkoin kohti Suomea, tässäpä niistä kuvaa. Olen ilkeä ja paljastan etukäteen ;)
Nyt voitte siellä kotonanne miettiä, että mikä on äidille, mikä siskolle, mikä anopille, mikä apelle, vai onko kenties joku joka ei saakaan ainakaan itsetehtyä ;)
Tarkempaa tietoa ja saajat selviävät sitten joulun aikaan ja sitten myös oikeat kuvat.
Tämä vain todisteena siitä, että vaikka vuodatus takkuaa, ei täällä olla ihan joutilaina oltu.
sunnuntai 19. marraskuuta 2006
Lapaset
Huovutetut lapaset.
Lanka: Tove, vähän toista kerää
Koko: mun käsiin sopivat
Puikot: 3,5mm ruusupuiset
Malli: Vinkkiä otettu Susannan blogista.
Oli ihan kivat tehdä, vaikka välistä tökkikin hiukan ja tein näitä kaksi viikkoa, eilen sinnittelin valmiiksi. Toista kerää tarvi koko toiseen peukkuun ja toisen peukkuun puolesta välistä eteenpäin.
Huovutin kerran 40 asteessa, niistä tuli juuri sopivat.
lauantai 18. marraskuuta 2006
Kuvapaljastuksia
Tässäpä niitä nyt tulee.
Tässä näet talon jossa asumme, asuntomme on merkitty punaisella nuolella.
Asumme siis toisessa kerroksessa, meidän talossa on vain neljä kerrosta, viereisessä talossa olisi 8.
Tässäpä esittelen sitten postilaatikkomme. Ne ovat sisääntulokerroksessa.
Lankavarastoni sijaitsee vaatehuoneessa:
Ylin laatikko ja nuo pussit päällä sisältävät lankojani, kaikki ovat siinä. Kaksi seuraavaa laatikkoa sisältävät kankaita. Noiden alapuolella on sinisessä laatikossa käsityölehdet, sitä ei näy kuvassa.
Keittiön ikkunasta näkee etupihallemme. Samoin parvekkeelta ja olohuoneeseta. Syksy on saapunut tännekin ja vettä on satanut aamupäivän välistä kovastikin.
Tässä on wc:mme ja tämä voisi mennä myös kastiin "tätä ei äiti tiedä", anoppi tietää, koska on kyläillyt meillä:
Meillä ei vieläkään ole wc:ssä peiliä eikä mitään kaappia. Noh, vastahan me olemme kohta 9kk tässä asuneet.
Ja kylpyhuone.
Samat puutteet sielläkin kuin wc:ssä, mutta onneksi sentäs valot löytyvät molemmista.
Ja tässä vielä makuuhuoneemme ikkuna.
Lankapiiloja ei ole, ja suosikkikäsityökirjaakaan ei ole.
perjantai 17. marraskuuta 2006
Paljastuskuvia?
Tämä meemi on kiertänyt monessakin blogissa ja ajattelinpa minäkin sen napata.
Mieti 3 kuvaa jotka tahtoisit nähdä. Asioita kodissani tai mitä vain
mistä pystyn ottamaan kuvan melko vaivatta. Ja kunhan olen katsonut
kaikki ehdotukset, teen entryn johon laitan kaikki kuvat jotka
onnistuin ottamaan.
Joten laittakaapas kommenttia, jos jotain haluatte nähdä.
Käsityöt eivät etene, koska meillä on sairasteltu, mutta jospa se tästä. Joululahjajutuistakin luovuin osasta ajanpuutteen takia, onneksi kaupat on keksitty ;) Jouluyllätysvaihto alkaa olla valmiina onneksi.
lauantai 11. marraskuuta 2006
Keijuhame
Neiti toivoi keijuhametta jo aikoja sitten. Tänään viimein pengoin kangaslaatikon sisältöä ja aivan oikein muistin. Yli vuosi sitten ompelin ystäväni morsiustytöille mekot sekä morsiamelle huivin. Sain jämäkankaat pitää ja etenkin huivikangasta jäi reilusti.
Nyt on neidillä keijuhame
Malli on ihan omasta päästä sävelletty. Nuo lipareet ovat vyötäröllä kiinni, hieman lomittain keskenään. Kuulemma kelpaa, se kai se on pääasia..
maanantai 6. marraskuuta 2006
Lapaset
Viime viikolla oli yksi viileä aamu ja tietenkään en löytänyt omia lapasiani mistään. Mihin lie helmikuun muutossa joutuneet..
No, onneksi olin varannut jo tarkoitukseen lankaa ja viikonlopun aikana sain itsestäni sen verran irti, että tein itselleni lapaset, jos vaikka kylmiä aamuja olisi tiedossa lisää.
Älkää välittäkö tuosta kämmenen kohdalla olevasta möykystä, en tiedä mikä se on ja miten se tuossa kuvassa on, oikeasti lapasissa ei ole tuollaista.
Lanka: Bambus, 65% villaa, 35% bambuviskoosia
Puikot: 3.5mm sukkapuikot ruusupuiset
Malli: peruslapanen peukalokiilalla
Langan menekki: 50g + toisen lapasen kärki ja molemmat peukut toisesta kerästä. Ehkä 65g yhteensä.
Tuntuvat kädessä oikein kivoille ja lämpimille. Langassa puikkosuositus on 4,5-5, itse huomasin, että pipossa nelonen oli juuri ok, mutta 3,5 olisi ollut ehkä vielä parempi. Ainakin lapasiin se oli juuri täydellinen minulle.
perjantai 3. marraskuuta 2006
Pipo
Tämä pipo on ollut jo viikon valmiina odottamassa viimeistelyä, eli helmien ompelua. Tänään päätin tsempata sen verran, että teen sen valmiiksi.
Lanka: Bambus, 65% Schurwolle, Superwash, 35% viscose aus Bambus. Yhteensä vajaa 1 kerä, kerässä on 50g/100m
Puikot: 4mm
Ohje: Oma, 104 silmukkaa, 2o2n sopivan verran vaaleanpunaisella, sitten valkoisella sileää kunnes pipon korkeus on noin 17-18cm, sitten kolmen puikon päättely.
Koristeeksi ompelin heijastinnauhasta lenkit. Ihan turvallisuuden takia. Tuntuu että täällä lastenvaatteissa on todella vähän heijastimia kiinteästi. Roikkuvat heijastimet taas tarttuvat joka paikkaan kiinni. On nyt ainakin edes pipossa heijastinta.
Eteen tein siskon lähettämistä helmistä, tai siis yritin tehdä, sydämen.
keskiviikko 1. marraskuuta 2006
Kaulahuivi
Tein neidille kaulahuivin, tännekin luvataan viileämpää ilmaa. Huomiselle aamuksi nollan paikkeille ja päivisinkin vain +6, joten tälle varmaan käyttöä löytyy:
Lankana: Brazilia yksi kerä.
Puikot: 4,5mm pitkät suorat puikot, joita inhoan, mutta tuota kokoa ei ollut pyörönä
Ohje: 3krs ainaoikeaa, sitten sileää ja lopuksi 3krs ainaoikeaa. Silmukoita on 20. Lankaa jäi joku puolisen metriä
Neiti tuntuu tästä tykkäävän, eipä ole yllätys kun on vaaleanpunainen ;) joten se varmaan tulee kovaan käyttöön.
Aiemmin tekemä piponi on tämän hetkinen suosikkipipo ja lapasiakin on käyttänyt muutamana viileänä aamuna. Palkitsevaa tehdä, kun käyttäjä tykkää :)
torstai 26. lokakuuta 2006
Minä voitin!
Sattui todellinen ylläyts ja voitin joku aika sitten Annen blogissa palkinnon.
Tänään on ollut kiukkupäivä, oikea olkapää temppuilee, en tiedä onko vain jotain kipua vai onko se reumaa, mutta inhottava on. Sen lisäksi neidillä on yskä joka jatkuu ja jatkuu vain, tänään jo toinen visiitti lääkärille ja nyt uutta yskänlääkettä. Edellinen kuuri loppui maanantaina.
Mies on ollut kaksi viikkoa reissussa ja ei ole tietoa tuleeko milloin.
Mutta tämä piristi!
Mukana oli ihanaa suklaata, joka neidin kanssa avattiin tietysti heti, vaikkei olekaan karkkipäivä. Kaunis kortti, ihanan paksua lankaa, josta tulee jotain kunhan keksin mitä. Paksuissa langoissa on se etu, että niistä saa nopeasti valmista ;)
Ja kool aid -jauheita! Mulla taitaakin olla tuolla lankaa joka kaipas värikylpyä.
Kiitos Anne!!
Pipo
Neuloin tulevaa odotellen neidille pipon. Tälle päivälle on luvattu +22, joten ihan ehkä ei ehkä ole villaisen pipon tarvetta, mutta kohta, toivottavasti.
Lanka: Wool itse Kool Aid -värjätty
Puikot: 3,5mm ruusupuiset
Malli: oma, ensin 2o2n-joustinta, sitten sileää ja sopivassa välin alkoi 2oyhteen kavennukset 7kertaa kierroksella joka kierros
Pipo tuntuu istuvan todella hyvin päähän neidille, jospa tätä tulisi käytettyä..
Ja tälle näytti tiistaina noin klo 16 kun olimme matkalla Suomi-kouluun:
maanantai 23. lokakuuta 2006
23.10.2005
Vuosi sitten:
Seit einem Jahr:
Joensuu, Finnland.
Käsityötä ei ole valmistunut, piti kaivaa fiilistelukuva arkistoista. Täällä ei ole lunta, +17 ja vettä sataa vaihteeksi.
perjantai 20. lokakuuta 2006
Lapaset
Neuloin neidille lapaset.
Ich weiß nicht, was das auf Deutsch ist. Ist Fäustling richtig? Für meine Tochter.
Lanka/Garn: Wool Novita (aus Finnlad) selbst gefärbt mit Kool Aid. Itse koolaidattua siis
Nädeln: 3mm Rosenholz/ ruusupuiset
sunnuntai 15. lokakuuta 2006
Ihana :D / Schön
Tein huovuttamalla kassin, tämä on siis hahtuvaa ja väri on sateenkaari. Ensin ennen huovutusta:
Ich habe ein Tasche gefilzt. (ist filzen richtig Verb?)
Ja sitten jälkeen:
Valmis!
Fertig!
Se on ihanan suloinen. Pieneni taas hirmusti. Ihan koko kiekko ei mennyt.
Garn ist 100% Wolle aus Finnland. Erste war es sehr grosse, aber jetzt ist es klein!
lauantai 14. lokakuuta 2006
Voi ei! Oh, nein!!
Näinhän siinä kävi.. Aloin innoissani toteuttaa ideaani.
Seiskaveikkaa ja Brazilia, virkattu verkkoponcho. Alkuun ketjusilmukkaympyrä ja siihen sitten niitä nii juttuja.
Lanka loppui kesken. Maanantaihin on pitkä aika...
Na ja..
Ich denke, daß ich noch ein Poncho heute häkeln kann..
Aber ich habe nicht mehr Garn! Und morgen ist Sonntag. Das ist ein Katastrophe.
Garn sind 7Veljestä (aus Finnland) und Brazilia.
tiistai 10. lokakuuta 2006
Poncho
Tein tälläisenä pikaisena välityönä neidille ponchon.
Lankana on viime talvena ostettu 7 veljestä ja viikko sitten ostamani Brazil. Kauluksen sisäpuolelle neuloin vielä jotain akryylilankaa ettei kutittaisi.
Puikot olivat 4 pyöröt.
Muutamia mokia tuli kyllä. Mm. tuo kauluksen sisäpuoli ei onnistunut, mutta kun on kiire saada käyttöön.. Olkoon.
Pituutta olis saanu olla sittenkin enemmän. Mutta keskeneräistä työtä ei voinut sovittaa kun ei puikkojen pituus riittänyt siihen. Mutta jospa tätä nyt tälläisenä käyttäisi ne muutamat kerrat? Ja sitten jossain prinsessaleikeissä..
Toisekseen tuo helma kääntyy rumasti, pitäis keksiä jotain. Auttaiskohan pingotus? Vinkkejä otetaan vastaan.
EDIT:
Tässäpä tämä poncho sitten tänä aamuna. Kostutin sen illalla ja pingotin kevyesti yöksi.
Neiti seisooo jotenki vinossa, siitä tuo "vinous".
Tässä vielä kuva sivusta
perjantai 6. lokakuuta 2006
Ihanainen Icarus!
Saanko esitellä:
Iih, se on ihana! Se on unelma! Väri on täydellinen!
Ei kovin hyvä kuva, mutta siinä se on kokonaan. Kuvaajana toimi Neiti, 4,5vuotta.
Lankana oli siis Silvia, silkkiä ja villaa. Väri oli 917.
Ohjeena icarus.
Puikot ruusupuiset 80cm pitkät, 3mm paksua.
Ja mahdollisuuden tähän tarjosi ihana ystäväni! Kiitos!
Lanka oli ihanaa neuloa! Sitä oli minulla 100g ja sitä jäi hiukan vajaa 25g. Mittoja valmiilla icaruksella oli aika kivasti, korkeus noin 81cm ja yläreunan leveys noin 191cm.
Sanoinhan jo että Ihana?! Sanon vielä kerran
IHANA!!
maanantai 2. lokakuuta 2006
Ostoksia
Minun piti ihan kuvien kanssa tämä postaus tehdä, mutta kameran kaapeli on tuolla jossain, joten kuvat ovat ja pysyvät kamerassa.
Mitään valmista ei ole esitellä. Icarus on vaiheessa. Kolmatta chartia on vielä pari kierrosta ja sitten yksi kokonainen chart ja reunus.. Jospa ensi viikolla sen saisi esiteltyä.
Kävin hammaslääkärin jälkeen shoppailemassa ;) Pitihän sitä nyt saada palkinto siitä, kun oli reippaasti hammaslääkärissä, eikö vaan?
Mukaan lähti siis Anna Extra Die Schönsten Strickmuster, jossa oli kivoja malleja. Voi alkaa sitä selata ja soveltaa käytäntöön..
Lisäksi lankakaupan ohikulkiessa mukaan tarttui yksi Brasilia Color väriä 83, eli tuollaista vaaleanpunaista. Sen ajattelin tehosteeksi neidin ponchon alareunaan, jos sen ponchon sais vaan joskus edes aloitettua.
Ennen kuin icarus on valmis, en aloita uutta työtä, mieli kyllä jo tekisi, mutta pakko saada tuo valmiiksi. Sitten olisi suunnitelmissa siis neidille poncho ja itselle hahtuvasta huovutettu kassi. Ja Jouluyllätysvaihdon hommatkin odottavat tekijäänsä..
Tekemistä siis riittää!
sunnuntai 24. syyskuuta 2006
Icarus
Pitihän se minunkin aloittaa, kun kerran sain langat, puikot ja ohjeen.
Tässä siis se, mitä sitten sain eilen illalla aikaiseksi, kun vihdoin työhön tartuin.
Tuo alku on ruman näköinen. Mietin nyt, että pitäiskö se purkaa, vai korjaantuukohan se pingottamalla varmasti?
Illalla sitä käsin venyttelin ja minusta tuntui, että se asettuisi paremmin, mutta pelottaa silti.
Silvia on ihana lanka neuloa. Ja ruusupuiset puikot.. Olen rakastunut!
Edit:
Niin, siis tuo kohtahan jää niskaan,joten eipä se sieltä mihinkään näy. Kiitos irkkikaverit :)
Voin jatkaa neulomista, kunhan ehdin.
lauantai 23. syyskuuta 2006
Virkkaamista
Aloittelin auton etsintäreissulla torstaina solomonin solmu huivia ja eilen illalla sain sen valmiiksi. Tässäpä neiti esittelee sitä. Valitettavasti vetää jotenkin yläreunasta sitä, että tuo kuvio ei tule nätisti esille...
Saman kokoisia ne kuviot/solmut ovat jokapuolella kyllä.
Lankana on varastosta löytynyt Kitten Mohair. Tällä kertaa päätin tehdä myös hapsut huiviin.
Tämä huivi lähtee ensi viikolla kohti Suomea ja erästä ystävääni. Hiukan yllätystä :) Toivottavasti lämmittää.
Vyyhdiltä kerälle
Tässäpä minun ratkaisuni, kun pitää saada vyyhdistä kerä.
Hyvin toimi :) Kaksi vyyhtiä eilen Silviaa kerin. Toisen jo päivällä ja toisen illalla.
perjantai 22. syyskuuta 2006
Postipäivä
Tänään oli sitten postipäivä ihan urakalla. Toista pakettia osasin odottaa, toinen oli yllätys, todellinen yllätys.
EDIT:
Kyllä olen siis sekoillut väreissä. Vasen on Karkki ja oikea Sateenkaari.
Olen kai vissiin nähnyt unta kesällä, että tuo vasen on sateenkaari..
No ei voi mitään. Kunhan rikastun niin pitänee tilata kiekot molempia.. Sitten saan tehtyä mitä olen suunnitellut.
Kiitos kaikille kommentoijille. Tilanne selvisi teidän ansiostanne!
Siskoni pyysin välittämään minulle kiekon sateenkaarihahtuvaa. Minulla on yksi kiekko ja haaveilen isosta kassista. No, kiekko saapui tänään. Kiva, mutta kun..
Vasemmalla vanha kiekko ja oikealla uusi. Ei oikein ole samaa sävyä lähelläkään. Tuo uusi tuntuu virolaiselta hahtuvalta.
Tämä ei ole siskon vika, en häntä syytä. Mutta tulipa vaan mieleen, että on hahtuvamarkkinat Suomessa melko toisistaan poikkeavat. Kunhan saan siskoon yhteyden, tenttaan, ettenkö tehnyt selväksi, että sen pitää olla suomalaista hahtuvaa.
Nyt on mietintämyssy päässä, miten ratkaisen ongelman. Nyt en raski uuttakaan kerää alkaa ostamaan ja tilaamaan. Teenkö kassista vain sen kokoisen mihin kiekko riittää, vai mitä keksis. En uskalla alkaa sotkemaan noita lankoja keskenäänkään. Kokemukseni mukaan suomalainen ja virolainen hahtuva huopuvat eri tavalla. Mietin, että esim pohjan olisi voinut tehdä vaikkapa erisävyisestä, kun ei se sieltä alta nyt kovasti erutu, mutta kun se huopumisero..
Vinkkejä ja kokemuksia saa kertoa. Tällä työllä ei ole kiire. Ulkona on +28, joten ei vielä oikein innosta alkaa villaista kassia kannella, mutta ehkäpä jo ensi kuussa.
Toinen, superyllätys:
Silkkivillaa, ruusupuiset pyöröt ja ohje. KIITOS #piip-ystäni!!! Jos et edelleenkään tule kaapista ulos, toivon vain, ettet tee konkurssia näiden takia. Lanka on IHANAA, väri on aivan ihana. Kiitos!! Ja ruusupuiset pyöröt ooh. Olen tykännyt todella paljon saamistani ruusupuisista sukkapuikoista.
Nyt pitää alkaa kääntää tuota ohjetta ja tehdä icarusta.
Kiitos siis siskolle ja ystävälleni. Olette ihania :)
Nyt ei ole taas pelkoa, että tekeminen loppuisi kesken. Keskeneräisiä on vaikka kuinka, joulu on tulossa ja JYV-ystävällekin pitäisi alkaa jotain tehdä.. Ajatuksia sen suhteen on jo, vielä kun saisi aloitettua ja päätettyä langan ja värin ja ja ja.. Onneksi tässä on aikaa... (ja kohtahan se joulu onkin, kun näin sanoo).
torstai 21. syyskuuta 2006
Suomen neulomiset
Kyllä minä reissussa neuloinkin.
Tässäpä seuraa nyt jotain.
Nämä ovat seiskaveikan jämäkerästä. Ruusupuiset puikot 3,5. Varpaista ylöspäin tiimalasikantapäällä. Ovat olleet jo käytössä. Neuloin ne miehen mummolassa. Mummo on kova itsekin neulomaan sukkia. Ihmetteli vain, miten ne oikein voi tehdä väärinpäin! Aikaa meni muutama tunti.
Sitten oli ajomatka omalle mökille edessä, 5h autossa istumista jälleen (takana vasta 19h + laivamatka). Sain nämä valmiiksi matkalla. Koko on jotain 22-23. Lankana seiskavaikka turkoosi, puikot samat kuin edellä.
Tästä on tulossa kolmiohuivi. Aloitin jo kotona ennen lähtöä ja aina välistä olen tätä neulonut.
Lankana seiskaveikka turkoosi, puikot 5,5 pyöröt.
Kuvio ei valitettavasti tässä tule oikein esiin.
Nyt vain mietin, puranko koko jutun. Noin puoliväli olis menossa, mutta en tiedä mitä tällä tekisin. Käyttäiskö siis langat sittenkin johonkin muuhun? Vai tekiskö valmiiksi? Oliskohan joku jolle antaa vaikkapa joululahjaksi. Levätköön nyt tuolla rauhassa.
Tälläiset kämmekkäät tein itselle.
Lankana on Kool Aid-värjätty Wool, taisi olla persikka alkuperäiseltä sävyltään. Ja puikot samat ruusupuiset edelleen. Malli on oma.
Näille oli lähtiessä käyttöä, kun Suomessa alkoi pakkaset.
Pelkäsin jo kadottaneeni ne matkalla, koska ei löytynyt mistään. Tänään ne sitten yllättäin putkahtivat esiin. Onneksi!
Kotona piti päästä kokeilemaan illuusioneuletta. Eilen kaivoin kaksi jämäkerää, että voin testata, toimiiko juttu oikeasti.
Toimiihan se. Tämä oli koekappale vain. Nyt pitäisi ostaa tai kaivella oikeat langat työhön ja aloittaa lahjapaja..
sunnuntai 3. syyskuuta 2006
Värjäystä
Pääsin kokeilemaan Kool Aid värjäystä ekaa kertaa.
Kivaa oli kun siskon kanssa värjättiin ja naureskeltiin niille. Tyytyväisiä ollaan ja toisen kerrankin pitää testata.
Tässäpä kaikki värjäämämme langat.
Meillä oli Woolia ja 7 veljestä.
Woolista oli vaaleanpunaista, persikkaa ja sinistä, seitsemästä veljeksestä valkoista, vihreää ja vaaleaa jossa jotain pisteitä.
Toisen kerrankin pitää päästä värjäämään kyllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)