perjantai 17. syyskuuta 2010

Valmistuneita

Kuvapitoinen postaus.. Sen siitä saa, kun pitää kuukausien tauon!

Ja tässä huomaa, että on tullut syksy ja koulu alkanut.
Tosin ensimmäisistä sukista on vain kuva vaiheesta, koska lähtivät niin kiireellä eteenpäin, etten muistanut kuvata valmiita sukkia.
Mallineulos on siis Rinsessaa ja lankana on 7 veljestä.Kuva kännykällä, kun en ehtinyt muuta..

Sitten tein kahdet sukat Kerttu-mallilla, joista ekat kuvasin ennen päättelyä, kun läksivät jo matkaan:


Lankana näissäkin 7 veljestä. Maailmalle ovat jo matkanneet.

Sitten tein poikkeuksen ja otin yhden tilaustyön vastaan. Pinkit sukat koossa 43 luokkakaverille.

Edelleenin 7 veljestä lankana.

Sitten olen ommellut ja tilaillut kankaita..

Jana ystävällisesti hoiteli tilauksen Saksaan ja nämä ihanuudet tulivat minulle.
Olen saanut jo jotain ommeltuakin niistä:

Paidan trikoo on Saksasta tullutta. Ihanan pirteän vihreää. Laps tykkäs kovaa. Lapsi halusi eteen vielä kirahvin, joka on silitettävä velourkuva. Kaava on oma, muokattu vanhoista. Lapsi halusi paitaan pituutta, jostain syystä useat paidat ovat tosi lyhyitä, vaikka koko olisi muuten sopiva.
Hame on velouria, tilattu Kangastukusta jo aeimmin ja helmassa kaksi veloursientä silitettynä. Lisäksi olen ommellut yhdet velourhousut, vihreät, joista ei ole kuvaa. Ovat lähteneet jo käyttöön. Nämäkin vaatteet on jo tässä kuvausvaiheessa olleet käytössä ja sen varmaan huomaakin..

Ja lisäksi ompelin jotain pientä häälahjaa, kun ei päästy paikalle. Eivät ne kyllä ole ihan maailman upeimmat ja hienoimmat, mutta toivottavasti saajat löytävät niille käyttöä... Lisäksi nämä on kuvattu kännykällä.

4 kommenttia:

Marjuska kirjoitti...

Kauniita sukkia ja kankaita.

beatrice De kirjoitti...

That is the festival of colors socks ! For joyfull feets.
Sometime I knit a lot, sometime i am doing swowig. ( couture ). Sorry for my brocken englich, i ferget a lot !
You can go to see on my blog ! Please.

A little hello from Lausanne , Switzerland.

Fangyaya kirjoitti...

coach factory outlet
asics shoes
true religion outlet
louis vuitton outlet stores
longchamp handbags
oakley outlet
michael kors outlet
nike sb shoes
christian louboutin outlet
supra sneakers
louis vuitton outlet
fitflops sale clearance
michael kors outlet
louis vuitton handbags
toms
michael kors canada outlet
ray ban sunglasses wholesale
giuseppe zanotti sneakers
beats wireless headphones
fitflops sale clearance
nike air force
gucci outlet
tory burch outlet
cheap jordans
michael kors outlet online
ray ban sunglasses
cheap jordans
louis vuitton outlet
marc jacobs
nike free run
jordan retro
jordans
nike roshe run
nike blazers
nike outlet
christian louboutin shoes
kate spade outlet
air max 90
michael kors outlet clearance
air jordan 13
20167.15chenjinyan

Pengobatan Penyakit Polip kirjoitti...

thank you very helpful article. allow me to join to share health articles with your article hopefully useful.

Pengobatan Epilepsi Dengan Bahan Alami
Cara Mengobati Rematik
Cara Mengobati Penyakit Trigliserida Tinggi
Pengobatan Berbagai Macam Luka Sampai Tuntas
Cara Mengobati Paru-Paru Basah
Obat Penyakit Jantung Bengkak