perjantai 17. syyskuuta 2010

Valmistuneita

Kuvapitoinen postaus.. Sen siitä saa, kun pitää kuukausien tauon!

Ja tässä huomaa, että on tullut syksy ja koulu alkanut.
Tosin ensimmäisistä sukista on vain kuva vaiheesta, koska lähtivät niin kiireellä eteenpäin, etten muistanut kuvata valmiita sukkia.
Mallineulos on siis Rinsessaa ja lankana on 7 veljestä.Kuva kännykällä, kun en ehtinyt muuta..

Sitten tein kahdet sukat Kerttu-mallilla, joista ekat kuvasin ennen päättelyä, kun läksivät jo matkaan:


Lankana näissäkin 7 veljestä. Maailmalle ovat jo matkanneet.

Sitten tein poikkeuksen ja otin yhden tilaustyön vastaan. Pinkit sukat koossa 43 luokkakaverille.

Edelleenin 7 veljestä lankana.

Sitten olen ommellut ja tilaillut kankaita..

Jana ystävällisesti hoiteli tilauksen Saksaan ja nämä ihanuudet tulivat minulle.
Olen saanut jo jotain ommeltuakin niistä:

Paidan trikoo on Saksasta tullutta. Ihanan pirteän vihreää. Laps tykkäs kovaa. Lapsi halusi eteen vielä kirahvin, joka on silitettävä velourkuva. Kaava on oma, muokattu vanhoista. Lapsi halusi paitaan pituutta, jostain syystä useat paidat ovat tosi lyhyitä, vaikka koko olisi muuten sopiva.
Hame on velouria, tilattu Kangastukusta jo aeimmin ja helmassa kaksi veloursientä silitettynä. Lisäksi olen ommellut yhdet velourhousut, vihreät, joista ei ole kuvaa. Ovat lähteneet jo käyttöön. Nämäkin vaatteet on jo tässä kuvausvaiheessa olleet käytössä ja sen varmaan huomaakin..

Ja lisäksi ompelin jotain pientä häälahjaa, kun ei päästy paikalle. Eivät ne kyllä ole ihan maailman upeimmat ja hienoimmat, mutta toivottavasti saajat löytävät niille käyttöä... Lisäksi nämä on kuvattu kännykällä.