sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Ruskea Mustikka

Lapsihan sen pipon sitten päätti omia. Tässä kuvia mallin päässä:

Tykkään tuosta mallista kyllä aivan hirveästi. Ja tuosta langasta! Harmi ettei sitä ole minulla enempää. Pitää käydä Oulussa joskus ja kysellä jotain vastaavaa merinovillaista lankaa. Voi antaa suosituksia toki kommentteihin, jos on jokin kiva suosikki, jota saa suomalaisesta nettikaupasta.

Kahelia menoa!

On se meno aika kahelia, kun ei edes bloggaamaan ehdi! Olen osallistunut Ravelryn kahelipalstan vahelikaihtoon. Oman paketin sain matkaan vihdoin tällä viikolla ja alkuviikosta postilaatikossa oli myös paketti minulle. Ja olikin sitten aivan upea paketti. Lisäksi olen ehtinyt myös kutomaan ja valmistuneitakin on muutamia. Ei ihan hukkaan siis ole mennyt helmikuu, vaikka muuten tästä kuusta päällimmäisenä onkin mielessä vain sairastelut...

Mutta mistä sitä aloittais? Jos vaikka niistä vaihdoista. Ja ensin se minun lähettämä paketti, joka on mielestäni aika vaatimaton, kun vertaa esim. saamaani pakettiin...
Matkaan lähti siis muumeja. Parini oli Paitsyli.
Ja laatikon sisällä oli kaksi kerää Camino Alpacaa, lyhyet sukkapuikot, virkkuukoukku, jossa on valo (se paketin kaheliosuus), silmukkamerkkejä, suklaata...
Ja teetä sekä tarroja. Ja on siellä vielä sellainen suklaalakupötkyläkin jossain.. Siinäpä ne tais ollakin?

Ja sitten se, mitä itse sain. Parini oli Stricker Saksanmaalta ja sisältö oli aivan ihana.
Ja paketissa oli siis kolmea erilaista sukkalankaa. Opalin aivan ihanaa oranssin kirjavaa ja sitten minulle uusia tuttavuuksia eli Hot Socks Rainbow ja Mau-lankaa. Lisäksi oli kaksi lehteä. Verenan kevätnumero ja sukkanumero, joka on aivan ihana!
Lisäksi oli teetä, suklaata ja kolme kasvonaamiota, joista yksi sisälsi suklaata ja yksi kultaa. Yksi oli muistaakseni mansikka..

Lapsi omi yllätysyllätys tuon Prinzessin Lillifeen ja Hello Kittyn, mutta oli varmaan tarkoitettukin niin ;) Hihkui innoissaan niistä.

Mutta jatketaan.
Kummipoika täytti 7vuotta ja tein villasukat. Tosin eivät ehtineet synttäriksi vaan vasta viikko jälkikäteen.

Malli on ihan perussukka, koko noin 34 ja lankana 7 veljestä. Puikot kokoa 3,75mm. Mallijalat ovat tyttäreni.

Sain kahelivaihdossa myös aivan ihanan ohjeen. Olin pitkään haaveillut tästä Mustikka-pipon ohjeesta ja toiveeni toteutui. Itse kun en ole hankkinyt Paypalia vieläkään (enkä hanki) niin useimmat maksulliset ohjeet jäävät hankkimatta. Toki suomalaisten suunnittelijoiden kanssa voisi olla yhteyksissä ja kysellä, olisiko muita tapoja maksaa ohje.. Mutta toistaiseksi olen pyrkinyt välttämään sitäkin, koska kohta minulla olisi kasa ohjeita eikä kuitenkaan aikaa ;)


Mutta siis ohje on Suvi Simolan Mustikka (ravelry). Lankana oli kaapissa hyvin marinoitunut Lana Grossan Superlana. Olen ostanut tämän Saksasta Dortmundista vuonna jotain, oliskohan 2007? Lanka on 100% merinoa ja aivan ihanan pehmeää. Puikot olivat 4mm addit, tein magic loopilla ja se toimi pipossakin hienosti. Nyt sitten keskustellaan tyttären kanssa, kummalle tämä on.. Parempia kuvia, kunhan lapsi toipuu malliksi.

Tässäpä kaikki tällä kertaa!

Ps. Olin Tuulian paitapajassa viikko sitten, siitä joskus enempi, kun ehdin!

maanantai 8. helmikuuta 2010

Sukkia ja kakkua

Lapsen synttäreitä saatiin juhlittua kaikesta sairastelusta huolimatta. Vieraita riitti ja kakkukin maistui. Ja kakku myös näytti kivalle ;)

Suosittelen lämpimästi noita syötäviä kakkukuvia. Niissäkin on kyllä eroja, mutta ainakin tuo, jonka ostin Juhlan Taika-liikkeestä Oulusta, on tosi kiva ja toimiva. Asettui nätisti kakun päälle.
Ja jouluinen liina on meillä leivonta-alustana. Vietimme leivontasynttäreitä, niin toimi hyvin, kun kaikki neidit mahtuivat kerralla leipomaan ja koko pöytä oli suojattuna.

Lisäksi lapselle tuli edelleenkin siitä Tausendschönistä sukat. Nyt hiukan pienemmät.



Kuulemma on hyvät nämäkin ja sopivammat. Nyt ei jäänyt enää lankaa kolmansiin sukkiin ;)

perjantai 5. helmikuuta 2010

4. kansion 4. kuva

Tämä on ollut monessa blogissa, joten minäkin päätin haluta mukaan.
Meillä on aika monta neljättä kansiota koneella, kun kuvia on parissakin paikassa.
Mutta tämmöiset kuvat nyt sieltä sitten tuli.

Omissa kuvissa ekana on neljäs kansio, jossa on muutamia kuvia vuodelta 2006. Tämä oli neljäs kuva:
Kuva on otettu 15.4.2006 ja paikkana on Dortmundin eläinpuisto Saksassa.

Sitten vanhalta koneelta siirrettyjä kuvia on tuolla toisessa paikassa. Sieltä otin 4. kansion neljännen kuvan ja se onkin vuodelta 2002. Meidän neiti <3


Ja sitten otin vielä huvikseni Picasasta neljännen kansion sieltä lopusta alkaen, siis vanhemmista.
Siellä oli tämmöinen kuva:

Mielestäni tämä on otettu syyskuussa (?) 2007 Dortmundin Westfalen Parkissa. Oli joku lastenpäivätapahtuma.. tai vastaava.

Joo, olis ollut vielä varmaan lisääkin niitä neljänsiä kansioita, mutta eiköhän nämä nyt riitä.

torstai 4. helmikuuta 2010

4.2.2010

Meidän pieni-iso neitimme täytti tänään kokonaiset 8 vuotta!
Mihin tämä aika katoaa??

Tältä näytti 5.2.2002, kun neiti oli vuorokauden ikäinen.

Sankari on sairastanut, lääkäri totesi tänään laryngiitin. Ensimmäisen kerran elämässään laps teki tuttavuutta spiiran kanssa. Lisäksi sai kortisonia. Jospa se tästä ja äänikin löytyisi ennen lauantain juhlia..

Lapsi sai lahjaksi muun muassa uudet villasukat. Koko on hiukan eri tätä nykyä....



Lankana on tilaamani Tausendschön Menu in Rot.
Hiukan tuli teräosasta liian pitkä, mutta yllättävän vähän.. Varpaista aloitetut, jälleen ranskalainen kantapää. Ihana tehdä ja nätti.




Tein itselle joskus syksyllä 2006 Tovesta huovutetut lapaset. Nyt niille kävi näin :( Alla on mustat kirjoneulelapaset.. Siksi näkyy mustaa tuon punaisen läpi.

Ja syksyllä neulomissani Jaywalkereissa on näin kamalasti nöyhtää. Opal on aktiivikäytössä osoittautunut aika huonoksi valinnaksi. Nätti muuten ja kiva kutoa, mutta...


Ja sitten jotain mukavaakin. Tilasin itselleni Lankakamarista uusia puikkoja.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Valmista

Lapsen neuletakki on edelleenkin vaiheessa, mutta sain sukat valmiiksi. Piti äidille, mutta tais tulla liian pienet..
Lankana on Camino Alpaca, tilattu Titityyltä. Malli on oma, varpaista ylöspäin.

Nyt puikoilla on sukat lapselle ihanan värikkäästä Tausendschön langasta, väri Menu in Rot.
Lisäksi meille eksyi jälleen yksi vyyhti lankaa. Ihanan väristä Wollmeisea värissä heinäsirkka.