Vuosi Suomessa

Minun piti kirjoittaa hieno pohdinta siitä, millaista on ollut asua jälleen Suomessa. Olemme asuneet nyt vuoden. Ajattelin naputella sen tänne, kun muuta julkista paikkaa ei oikein ole nyt. Yleensä pidän täältä "kotiasiat" poissa, mutta ajattelin tehdä poikkeuksen.

On kuitenkin niin valtava kiire, etten oikein ehdi. Voisin kuitenkin kuvailla vuotta ihanan kamalaksi. On ollut rankkaa ja stressaavaa ja kyllä minun täytyy sanoa, että on se vuoden ottanut, että Suomi on alkanut tuntua jälleen kodilta! Toiset sopeutuu helpommin, mutta näemmä minä en.. Vannoin, etten koskaan enää muuta ulkomaille, mutta ehkä sittenkin, jos mahdollisuus tulee. Sen näkee sitten. Nyt sellaisia suunnitelmia ei kuitenkaan ole.

Suomessa asuminen antaa mahdollisuuksia ihan toisiin juttuihin kuin ulkomailla asuminen. Täällä on hyvä asua nyt, mutta ulkomailla asuminen antoi paljon. Opin paljon ennenkaikkea itsestäni. Voisin sanoa, että itsenäistyin siellä vielä lisää, opin, että pärjään. En ole koskaan ollut hyvä kielissä, mutta pärjäsin silti arkijutuissa vieraalla kielellä ja opin arkikieltä riittävästi. Arki oli samaa muuallakin ja koti on siellä missä on.

Suomeen en kaivannut hirveästi koko aikana. Koko ajan tiesin, että joskus palaamme, vaikka paluuajankohta oli koko ajan avoinna. Lähdimme vuodeksi katsomaan miltä tuntuu, ja että palaamme kun palaamme. Olen todella iloinen, että palasimme vuosi sitten, vaikka toisaalta... Kaipaan jotain tiettyjä asioita edelleenkin, välistä iskee ikävä sinne. Huokailee, että tämä olis niin ja noin siellä.

Olen todella iloinen, että saan opiskella, ulkomailla en sitä kuitenkaan olisi tehnyt. Toisaalta olen iloinen, että sain olla kotona. Nämä pitkät 10 tuntiset päivät pois kotoa eivät ole herkkua. Kaikkea kuitenkin aikansa. Nyt on tämän vuoro. Tosin käsitöille olisi kiva löytää jostain lisätunteja ;) Ja lukemiselle..

Mutta tässäpä näitä sekavia ajatuksia. Vuosi on nyt ohi ja toinen vuosi käynnistyy. Varmasti tulemme monet kerrat muistelemaan aikaa, jonka vietimme pois Suomesta. Erityisen iloinen olen siitä, että jonkunlainen kielitaito tarttui myös lapselle. Yllätys oli suuri, kun hän oppi lukemaan suomeksi, vielä suurempi, että hän alkoi lukea myös saksaksi. Onhan se hankalampaa, mutta sinnikkäästi yrittää ja yllättävän hyvin se sujuukin! Tietysti sanavarasto on supistunut vuoden aikana, ei suostu puhumaan enää saksaa, kuuntelee suht sujuvasti, joskus kysyy "helppojakin" sanoja, kun ei enää muista niitä. Mutta ehkä se jossain alitajunnassa kuitenkin on. Ja hyvälle ystävälle kirjoitellaan edelleenkin!

Ystäviä niiltä ajoilta jäi, yhteys on pysynyt vielä, toivottavasti pysyy jatkossakin!