sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Blogihiljaisuus..


.. ei johdu suinkaan siitä, että olisin ahkeroinut käsitöiden parissa, vaan totaalisesta laiskuudesta. En ole saanut aikaan yhtään mitään.
Olen aloittanut myrtsiä (myrtle's shawl) muutamaan otteeseen, oli jo melkein puolivälissä, kun päätinkin haluta tehdä sen isommilla puikoilla.. Katsotaan valmistuuko se ikinä.

Keittiöön ompelin kaksi pöytäliinaa, joista ei ole kuvaa. Molemmat kankaat olivat hyvin marinoituja. Toisen olin saanut kaverilta, jotta "tee tytölle siitä jotain". No, siitä tuli sitten meidän pöytään liina (marimekon pikku-unikkoa punaisena), liina ei peitä ihan koko pöytää, vaan sitä käytetään sillai hauskasti ;) Ajaa kuitenkina siansa..
Toinen kangas oli vielä vanhempaa perua, olen ostanut sen joskus aikoja sitten, kun asuimme vielä Oulussa.. On varmaankin siis kolmisen vuotta ainakin marinoitunut kaapissa ja kokenut kaksi muuttoakin.. Siniruudullista kangasta, josta tuli siis keittiön pöydälle liina. Ovat pestäviä molemmat, joten siinä mielessä ihan käytännöllisiä.

Olen myöskin ollut paljon tytön kanssa kaksin, mies on reissannut työmatkoilla mm. Suomessa ja Unkarissa ja on tällä hetkellä Brasiliassa. Onneksi ensi viikolla meidän arkea tulee piristämään kaveri Suomesta, hiukan vaihtelua arkeen.

Ja onneksi kesä on tullut, muutamana päivänä vasta ollut todelliset helteet ja nekin irtonaisia päiviä. Mutta eiköhän se tästä.. Minulle kyllä itselle sopii oikein hyvin tälläiset reilu +20 ja puolipilvistä..

Mutta tässäpä tärkeimmät. Yritän joskus saada käsitöitäkin valmiiksi ja esille..


Ei kommentteja: