tiistai 24. heinäkuuta 2007
Neulepuikot ovat aina tarpeen ottaa mukaan.
En ehdinyt lomareissulla neulomaan ollenkaan. Yksi työ oli mukana ja siinä kiinni Addin 80cm pitkät 2,5mm pyöröt. Niille löytyikin yllättävää käyttöä.
Navigaattori meni jumiin erään huvipuiston parkkipaikalla ja se piti pohjasta käynnistää uusiksi. Ja tietysti yksikään kynä ei sopinut siihen tarkoitukseen (liian lyhyet terät) mutta onneksi Addit pelastivat tilanteen ja pääsimme sieltä keskeltä korpea ;) ihmisten ilmoille takaisin.
Selailin minä jo kyllä karttaa, että mihin suuntaan lähtisi. Yleensä kun navigaattori on käytössä, mutta ei se kerro kaikkea. Tällä reissulla hyvä kartta(kirja) oli tarpeen. Siitä näki leirintäalueetkin, teitä jne. Ja navigaattorissa ei ollut ollenkaan asennettuna Itävaltaa ja Sveitsiä (vaan pohjoismaat viime kesän jäljiltä), joten siellä suunnistimme täysin kartan perusteella. Onnistuihan sekin. Ja enemmän tykkäänkin jopa lukea karttaa kuin kuunnella pelkkiä navigaattorin ohjeita. Mutta tietysti navigaattoristakin on hyötyä.
Mutta toivottavasti seuraavassa blogauksessa olen käyttänyt neulepuikkoja jo neulomiseen.
tiistai 10. heinäkuuta 2007
Lomalle, lomalle, lomalle...
Nyt koittaa vihdoinkin loma. Ei vaan ole tietoa, mitä tehtäis, paitsi että Saksassa tämä loma nyt pysytään.
Jos jollakulla on ideoita tai vinkkejä, missä olis neulojalle hyviä lomakohteita, antakaas vinkkejä ;) Tosin kaikki vinkit ovat tervetulleita.
Toivottavasti sää on parempi lomalla, kuin ennen lomaa..
maanantai 2. heinäkuuta 2007
Lankaa! Garn!
Kun ei tuo merinosilk oikein miellyttänyt tuossa Mystery Stole 3:ssa, päätin tietysti tilata uutta lankaa. Sillaihan ne ongelmat ratkeaa.
Kyselin Wetterhoffilta, toimittavatko pieniäkin tilauksia ja mitä luokkaa postitus+toimituskulut ovat. Sieltä sainkin vihjeen, että myös Saksasta saa noita ihania lankoja, ainakin osaa!
Edit: Wetterhoff toimittaa ihan minkäkokoisia tilauksia vain! Minun itseni ei kannattanut alkaa tilata Suomesta lankaa, kun kerran sitä täältä Saksasta saa. Nopea toimitus maan sisällä, maksu hoituu helposti myöskin tilisiirrolla (ei tarvitse luottokorttia) jne.
Wetterhoffin Veeraa, 100% kampavillaa. Ihanan pehmoista. Ja helmetkin ovat tulleet... Vielä odottelen puikkoja! Toimitus oli todella nopea. Tilasin langat perjantaina iltapäivällä ja tänä aamuna ne olivat minun postilaatikossa! Todella nopeaa.
torstai 28. kesäkuuta 2007
MS3 Koetilkut
1. 3mm
2. 3,5mm
3. 3,5mm kaksinkertainen lanka
Lankana Merinosilk.
Oikeen mikään ei miellytä minua, ehkä eniten tuo alimmainen.. Vaikeaa. Eikä helmetkään ole vielä tulleet.
Mutta sanokaa toki mielipiteenne!
sunnuntai 24. kesäkuuta 2007
Shetland triangle
Ei tullut verhoa, kuten langasta piti, vaan tuli huivi!
JA on ihan hirveät kuvat! Nämä olivat koneella paaaaaaljon nätimmät, mutta kun tämä vuodatus pienentää ne automaattisesti :(
Anoppi osti noin 10 vuotta sitten virkkauslankaa ja kysyi, voisinko virkata heidän keittiöön verhon. Kerroin että voinhan mä ehkä, mutta anna 10 vuotta aikaa. No, en muista tuleeko se 10 vuotta täyteen tänä kesänä vai seuraavana, mutta ei siitä langasta koskaan tule verhoa. Sen sijaan anoppi saa huivin (jälleen), hän ei tiedä vielä mitään koko asiasta..
Shetland triangle
Lanka: virkkauslanka 10 vuoden takaa
Puikot: 3mm, 80cm
keskiviikko 20. kesäkuuta 2007
Jotain valmista
Salomonin solmut, ja opetusta enkuksi Love Knot videon kanssa!!
Lanka: Lana Grossa Kidlana 25g/färg
Koukku: 5
Ruskea on tilaustyö anopilta, joululahjaksi menossa kai.
Valkoinen menee lahjaksi eräälle poismuuttavalla kaverille.
Lanka oli todella ihanan pehmoista ja riittoisaa! Kerässä on 125metriä/25g ja sitä jäi kummastakin aavistus ja huivit ovat kuitenkin kivan kokoisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)