Olen kahelien aakkoshaasteessa menossa ja M-kirjaimessa.
Tässä siis aakkosissa syntynyt L eli lace-edged women's hat. Lankana sama Handu kuin Kiparissa ja lapselle jälleen.
lauantai 28. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kipari
Kyllä täällä täytyy olla jonkin hullun neuloosin menossa tällä hetkellä. Tai sitten tuolla mun lääkityksellä on yllättäviä sivuvaikutuksia...
Tein lapselle lakin kevääksi. Ohjeeksi valikoitui Kipari, jonka voi ostaa itselleen esim. Handusta tai ravelryn kautta. Ja lankakin on Handua. Viime syksynä pohjoisen retriitistä ostin Handun bambuvillaa aivan lapsen värisenä. Ihan kuin olisi jotain pilvenhattaraa neulonut. Pehmyttä ja ihanaa. Neuloutui kuin itsestään. En ole sinisen ystävä, mutta tästä tykkäsin.
Mietin, olisko pitänyt tehdä vähän pidempi, mutta tuo kuitenkin lapselle mahtui ja menee mukavasti pyöräilykypärän alle, niin en alkanut purkamaan. Lapsen eka mielipide oli, että "kiva malli, ei nouse ylös koko ajan". Toivottavasti osoittautuu käytössäkin yhtä mukavaksi pidettäväksi kuin testausvaiheessa. Meillä laps inhoaa pipoja, jotka nousee ylöspäin eivätkä pysy paikoillaan. Tähän mennessä suosikkipipo onkin ollut Wurm, joka pysyy hyvin päässä.

perjantai 20. huhtikuuta 2012
Huivi
Ja taas on neulottu ;)
Tällä kertaa Wollmeisen ja Hopeasäikeen jämistä syntyi ihana Daybreak. WM:sta olen tehnyt siskolle synttärilahjahuivin viime kesänä ja Hopeasäikeestä sukat itselle tänä talvena. Jämät olivat vierekkäin ja halusin yhdistää ne joksikin kivaksi. Tämmöinen pieni huivi niistä sitten tuli:
Kaarevan reunan pingotus on minulle aina ongelma, ei ole niin tasainen kuin ihanne olis. Lisäksi Wollmeise loppui kesken laskennasta huolimatta ja Hopeasäiettä jäi parin gramman nöttönen. Tästä syystä reunus on ohjetta kapoisempi ja päättelykierroksella piti silti säveltää, että lanka riitti.
Huivi on pienehkö, mutta eiköhän se takin kanssa mene.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Alina
Olen joskus muinoin jo neulonut yhden Alina-huivin, ohjeenhan on suunnitellut Merja Korhonen ja ohje on myynnissä ravelryssa.
Tämänkin olen aloittanut jo maaliskuussa 2011, lapselle oli tarkoitus tehdä hänen toiveidensa värinen Alina. Hän valitsi vaaleanpunaista ja tummanpunaista Woolia. Noh, se oli muutamaa kierrosta vaille keskiosa tehtynä kaapissa vuoden! Ja nyt pinnistin sen valmiiksi. Parempia kuvia ehkä joskus, kun pääsee ulos kuvaamaan, tai sitten ei ;)

tiistai 17. huhtikuuta 2012
Vuoden käsityöläinen ja huivi
Kaikkihan varmaan ovat lukeneet jo iloisen uutisen siitä, että Veera Välimäki on valittu vuoden käsityöläiseksi.
Mikäs sitten sen paremmin sopisi puikoille kuin vuoden käsityöläisen suunnittelema ohje?
Eli täälläkin on neulottu jo paljon nähty ihana Color Affection. Lankana on taas toisen suomalaisen ihanan käsityöläisen värjäämiä suomalaisia lankoja. Eli Handun HarmIluja.

![]() |
| Lapsen ja tuolin harteilla ja puolet roikkuu lattialla... |
![]() |
| Epätoivoinen yritys saada koko huivi kuvaan... |
![]() |
| Mielestäni värit sopivat hyvin yhteen... |
![]() |
| Moninkerroin vieraspatjalla. |
En saanut noin isosta huivista hyvä kuvia ollenkaan. Pitäisi voida levittää johonkin ihan kokonaan. Tuo menee jopa minun ympäri pariin kertaan, mittaa on kolmatta metriä huivin kärjestä kärkeen. Korkeutta puolisen metriä korkeimmillaan. Väreinä on Aqua, Limoncello ja Teräs. Rakastuin tätä huivia neuloessa jälleen kerran ainaoikeaan jalyhennettyihin kierroksiin. Aivan mahtava huiviohje. Ihanaa, kun meillä Suomessa asuu taitavia neulesuunnittelijoita ja upeita lankavärjäreitä!
Täysi tusina pipoja
Pipoja on siis lopulta valmistunut 12 kpl ja ne lähtevät kohti Jorvia heti, kun ne postiin saan raahattua. Kaksi viimeistä valmistunutta tässä:
Molemmat siis Samosta, toisessa raidat Lollipopista.
Ja sitten kaikki pipot yhdessä kasassa:
Nyt saa hetkeksi pipot riittää. Seuraavaksi jotain ihan muuta...
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Onpa se ollut ahkera!
Täällä on taas valmista. Aika mones postaus jo lyhyen ajan sisään. Varmaan nyt on iskeny joku paha tauti..
Nyt olis aikuisten pipo.
Se on ihana. Se on lämmin. Kuva ei tee oikeutta millään tavoin.. Unohdin vain eilen kuvauttaa lapsella ja jos seuraavaa hetkeä jään odottamaan, voi pipo olla kuvaamatta vielä ensi talvenakin.
Sen lisäksi iski akuutti pitsihuivitus.
Ja mitäs muuta kun Ravelrya on taas kiittäminen. Tuskailin ensin, että ihana ohje ja Paypal huutaa tyhjyyttä, niin eiköhän ihana kaheli syttää (Syt=satunnainen ystävällinen teko) mulle ohjeen. Ja sitten tuskailen ohjeen alun kanssa. Siihenkin löytyi apu ravelrysta.
Nyt olis aikuisten pipo.
![]() |
| Yrittäkääpä itte kuvata omaa päätänne! Harmaa lanka Cascade 220 ja monivärinen ravelryn kautta saatua käsinkehrättyä merinoa. Muun värisiä nappeja ei sit ollutkaan ;P |
Sen lisäksi iski akuutti pitsihuivitus.
![]() |
| Semele, ohje löytyy Ravelrysta. Lankana Handun merinosilkkiä. |
Lopputulosta odottaessa.. Aika tylsä tehdä, kun jokainen silmukka on katsottava kaaviosta, en opi ulkoa. Kavennuksia ja lisäyksiä on sekä oikealla että nurjalla. Valmiit huivit on vaan niin upeita, että pakko taistella. Ehkä ei tälle keväälle valmistu, mutta ensi kevääksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)