Oho, mihin se sukkaputki hävis?
No, se on kesken kirjoneulesukkien muodossa.
Nämä ovat myös Wendy D. Johnsonin ohje, tällä kertaa Sanquhar Socks kirjasta Toe-up Socks for Every Body. Lankana on ihan Novitaa vaan, eli Ticoticoa mustana ja valkoisena. Kivat niistä tulee, kunhan saa vaan joskus valmiiksi.
Piti saada itselle uus pipo. Olen jo pitkään harkinnut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Muillehan niitä olen kyllä tänä talvena tehnyt.. Kaisa SYT:täs (Satunnainen Ystävällinen Teko ravelryssa) mulle Virnan (ravelry) ohjeen, niin päätin tekaista sellaisen. Ohjehan on Jatan, jonka MarioMyssy on mun entinen lempparipipo.
Lankana on ihan vaan 7 veljestä, puikot alussa 3mm ja pitsissä 3,75mm. Mun nelosen pyöröpuikot ovat kadonneet mystisesti..
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
torstai 24. helmikuuta 2011
Lisää sukkia
Jep, sukkia taas kerran!
Tosin tällä kertaa vain yksi pari on ennättänyt valmiiksi asti.
Kyseessä on Serpentine Socks kirjasta Socks from the toe up, Wendy D. Johnson.
Puikot on 2,75mm knit pron 100cm pitkät pyöröt, varpaista aloitus ja kaksi sukkaa kerrallaan magic loopilla. Aloitus ollut 20. päivä helmikuuta ja tänään sain valmiiksi. Lankana on joku Nalle, vyöte oli jo kadonnut..
Kuvio hukkuu kieltämättä tuohon raidoittuvana lankaan.. Mutta kivat tuli silti, mun mielestä. Näiden piti lähteä siskolle synttärilahjaksi, mutta nyt arvon, että kehtaanko kuitenkaan.. Raidat menee miten sattuu, vaikka varpaista aloittaessa raidoitus täsmäsi aluksi aika hyvin, heittoa oli vain muutama silmukka. Kantapään kohdalla heittoa on jo monta kerrosta...
Sen lisäksi sukat on mulle just sopivat ja siskolle sais olla pienemmät. Pitäisinkö siis nämä itse ja tekisin siskolle toiset?
Kantapäässä oli mulle jälleen uusi tapa. Nimi on "Gusset heel", eikä ole mitään tietoa, onko sille joku suomalainen nimitys. Saati, että kuin yleinen tämä on. Minä kun en ole koskaan perehtynyt erilaisiin tekniikoihin tehdä kantapäätä.. Olen usein tehnyt sen, mikä ohjeessa lukee. Tämä oli erilaisen näköinen, mutta istuu jalkaan tosi hyvin. Voisin ehdottomasti tehdä toisetkin samalla tekniikalla.

tiistai 22. helmikuuta 2011
Sukkia siellä, sukkia täällä...
..joka puolella sukkia!
Kauhea sukkamania päällänsä. Ja siihen auttaa vain sukkien neulominen.
Joku ehkä voi muistaa, että sain vuosi sitten jouluvaihtopaketissa elämäni ensimmäisen alpakkalangan. No, tuossa lankojani muistellessa palautui mieleeni, että sitähän on jäljellä. Ja päätin, että siitä tulee sukat mulle itselle. Olin niin kipeästi uusien sukkien tarpeessa, että pistin puikoille ne 15.2. ja pari iltaa sitten vetäisin valmiit sukat jalkaan:
Mielestäni nämä istuvat jalkaan tosi hyvin! Aloitin siis kärjestä ja tein magic loopilla kummankin yhtä aikaa. Vartta tein sen verran kuin mihin lanka riitti. Aivan ihanat jalassa!
Sen lisäksi jo syksyllä olen aloittanut Lai-la-lai Yarnzin viime kevään klubilangasta itselle Annika B:t, mutta koska tein ne sukkapuikoilla yksi sukka kerrallaan, iski toisen sukan varressa kyllästyminen ja sukat marinoituivat huolella useamman kuukauden. Kunnes päätin pinnistellä ne valmiiksi. Ja kyllä kannatti :)
Aivan ihanan väriset! Vielä en ole ehtinyt koekäyttää, kun nuo alpakkasukat on olleet nyt kovalla käytöllä.
Minulle saapui myös muutama uusi sukkakirja, jotka esittelen kenties jossain välissä, kunhan jaksan ja ehdin. Lisäksi minulle saapui Ilun talvispesiaalia yksi vyyhti!
Kiitos Kaisan, joka tämän tilasi minulle minun ahkeroidessa töissä. Kaisa oli tietoinen haaveestani saada talvispesiaalia ja hän reippaana infosi minua kaupassa olevasta viimeisestä vyyhdistä ja hoiti tilauksen puolestani. Onneksi on netti ja ravelry, joissa tutustuu ihaniin ihmisiin!
Aivan ihana lanka, ihana hillitty kimallus. Nyt mietin, mitä ihanaa teen tästä itselle. Ehdotuksiaa? On siis sukkalankaa ja sukkia toki harkitsin ihan ensimmäisenä ;)

torstai 17. helmikuuta 2011
Vaihtopakettiin sisältöä
Osallistuin Ravelryn TSV II -vaihtoon ja lähetin paketin Suopursulle. Jännitti ihan hirveästi, osaanko kasata mieleisen paketin. Tämmöinen lähti matkaan:
Paketissa oli siis suklaata ja lakua sekä ihana lammaskortti. Lisäksi sukat, tiskirätti sekä pussukka, joka sisälsi kaksi Puffa-sukkalankaa. Pussukka on tilattu Koukuttajalta ja on muistaakseni sitä isompaa kokoa, en muista onko M vai L, mutta sisään pitäisi mahtua sukankudin.
Tässä siis vielä langatkin kuvassa. Kaksi erisävyistä Puffa-lankaa.
Sukat:
Lankana on Fortissima Socka, josta olen joskus tehnyt itsellekin sukat. Tekniikkana magic loopilla kärjestä aloittaen kumpikin yhtä aikaa. Ohje on WendyKnits Sunrise Socks.
Tykästyin tuohon kantapäähän etenkin, kokeilin sukkia omaan jalkaan ja istui mielestäni tosi hyvin, vaikka muuten sukat olivatkin reilut.
Onkohan tuolle kantapäälle olemassa joku nimi? Mielestäni on pyöreämpi kuin mitä se mun yleensä käyttämä tapa..
Ihan tyytyväinen en ole tuohon päättelyyn. Päättelin sillä Jenyn ohjeella. On joustava, mutta mielestäni ei nätti... Toimii kuitenkin varmasti.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Talvipäivä
Koska täällä on valmistunut vain salaisia juttuja ja ei-salaiset on vasta lähes valmiina, saatte ihailla auringonpaisteisia kuvia.
Uhmattiin pakkasta ja käytiin pulkkamäessä.
Äidin ja tyttären kuva. On siinä pulkkakin mukana.
Ja välillä jyrkimmistä kohdista ihan pyllymäkeä.
Kyllä hyvin meni pulkka, vauhtia riitti. Ja hyppyjä!

perjantai 11. helmikuuta 2011
Valmista villaista.
Ei tosin edellisen postauksen palleroista vaan aiemmin hankituista.
Tuolla jossain aiemmin esittelinkin mustasta Semillasta tehdyn Wurmin, joka on menossa lahjaksi. Ja koska sisko hoiti kesällä meidän neitiä ilman erillistä korvausta, niin päätin nyt sitten tehdä vielä huivinkin kaveriksi.
Väritys on tuota noin.. Aika synkkä ja saa nähdä, tykkääkö sisko. Mutta halusin tehdä suht neutraalin ja sopivan ton pipon kanssa. Ja tiedän lapastenkin olevan mustat..
Eli huivihan on taas Stephen Westin Daybreak. Lankana tällä kertaa on BC Garnin Lucca Extra Fino, josta tykkäsin tosi paljon.
Lisäksi olen urakoinut tiskirättejä, niitä on olemassa kolme, mutta tässä kuva kahdesta:
Ohje on Starfish cloth, aivan superhelppo ja supernopea. Yhdessä menee reilu tunti, joten oivallista luentoneulomista..
Lankana on Novitan bambu. Yksi siis kolmesta lähti jo toiselle siskolle testattavaksi.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Villapallona luokses pompin!
Tänne on pomppinut villaisia palloja ihan urakalla viime aikoina. Olen tehnyt historiaa ja tilannut lankoja, joita en ole koskaan ennen ostanut!
Aivan ihkupihkuja ja nyt olen ihan koukussa.
Nyt onkin vuorossa sitten lankailoittelua. Lääh ja puuh!
Kashmirsukkalankaa Handulta! "How can I find the way" on langan väri. Aivan ihanaa!
Ja sitten "Totinen soma lila", merinoalpakkasukkalankaa Handulta.
Ja merisosukkalankaa Handulta. Väri on "Pikkuinen tipu sanoi piip".
Olen niiiin myyty näihin, ettei tosikaan!
Ja sitten vielä Handulta alpakkaa, "Tikkurilan asemalla".
Sitten on toki tuettu toistakin kotimaista yrittäjää ja Puffalasta on kotiutunut myös lankaa.
Riemurulla.
Linnanrouva. Sukkalankoja ovat he.
Ja kun tälle tielle on lähdetty, niin esitelläänpä sitten vielä viime keväänä Lai-la-lai Yarnzin lankaklubissa saapuneet lähetykset. Yksi on jo puikoilla ja puuttuu kuvasta, mutta ne kolme muuta:
Harmikseni on mun todettava, että näm'ä kaikki eivät jää mulle :( Niin ihania kuin ne olisivatkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)