maanantai 28. kesäkuuta 2010

Ompelua

Jo silloin joskus aikoja sitten ompelin lapselle t-paidan. Ja vanhasta mekosta hameen, mutta siitä uudesta hameesta ei ole kuvaa..
T-paita:
Ja tänään ompelin uuden. Kaava on sama, mutta jätin hihat pois ja eteen yritin tehdä lapsen toiveesta kuvan:

Etenkin alempi kuva on mitä sattuu, koska ulkona tuulee ja sitten oli varjoisa paikka ja blaablaa :D
Mutta ehkä niistä idean ymmärtää? Ne on peruspaitoja..

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Lisää

Kun kerran ompelukone on kaivettu esiin, pitää sitä myös käyttää. Nyt tein sitten itselleni laukun. Ohjeena oli netistä Phoebe bag, josta piirsin kaavat, mutta lopulta sovelsin ompeluvaiheen ihan omineni ja meni ihan tyydyttävästi....

Kankaan olen ostanut vuonna 2007 keväällä Kempeleen kangaskaupasta, jonka nimeä en kyllä muista... Sisällä on vuorena valkoista puuvillaa. Nappi on ties mistä kätköistä. Sisällä on myös yksi tasku.

Haluan toisenkin tälläisen ;) Ajattelin tehdä sisään useamman taskun ja esim. tarrakiinnityksen niihin ja sitten voisi itse laukkukin ehkä olla isompi.

Mistähän saisi hankittua niitä magneettijuttuja tuohon kiinnitykseen?

Ja mitähän sitä ompelis sitten??

Ompelua

Pitkästä aikaa kaivoin ompelukoneen esiin. Eilen nimittäin keksin, että netistähän löytyy nykyisin kaavoja, ilmaiseksi ja maksusta. Tosin tämän pussukan kaava on ollut tallennettuna jo pitkään.. Nyt vihdoinkin testasin sitä. Tarkoitus olisi tehdä neuleille ym. projektipussukoita ja tänään sitten aloitin testaamaan, osaanko ommella englanniksi.

Ohje löytyy siis Täältä ja on englanniksi. Leikkaa-teippaa on hyvä käytäntö myöskin ompelussa ;) Mielestäni ohjeen ymmärtämiseen ei tarvi kummoistakaan englannin taitoa, koska mukana on kuitenkin kuvat ja ajattelemalla se ratkeaa.

Kangas on ostettu joko 2002 tai 2003 Oulun Eurokankaasta ja on puuvillaa. Ei edes silittämällä saanut ihan sileäksi sitä ;) Enkä kyllä jaksanut siihen puoleen edes panostaa, kun tämä oli tälläinen testi.

Mutta nyt vois jatkaa harjoituksia...

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kummityttö 2v!!

Tänään juhlittiin kummityttöä, jonka paketista paljastui tänä(kin) vuonna itsetehtyjä juttuja.
Lankamna Drops Muskat ja puikot 3,5mm ja 3,75mm vaihdellen tilanteen mukaan.
Kummityttö sai Sikuriinan sekä Rose of Sharonin.