sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Arvontapalkintoja
Olen saanut aivan ihania palkintoja. Tässä viimeisin neuleaiheinen blogiarpajaispalkinto, joka matkasi Saksasta Strickerin toimesta meille jo pari viikkoa sitten.. (miten niin ei ole aikaa bloggailla..)
Paketista löytyi ihanaa sukkalankaa! Nyt kun vielä löytyisi aikaa siihen neulomiseen.. Suklaat maistuivat lapselle ja kortti oli ihana :)
Lisäksi paketista löytyi lukemista lapselle, ihana Prinzessin Lillifee und das Einhorn -lehti, joka ilahdutti lasta todella suuresti! Hän oli kyseistä lehteä katsellut eräästä toisesta lehdestä, ja toivonut, että kunpa sen saisi (isänsä toi myös lehtiä tuliaiseksi Saksasta).
Minä sain ihania neuleohjeita sukkiin ja nallen + nuken vaatteisiin. Tekisi mieli aloittaa vaikka mitä kerralla, joten lopputulos on se, etten ole aloittanut vielä mitään. Lisäksi onnisti jonkin toisenkin blogin arpajaisissa, mutta en muista millään missä! Kiitos kuitenkin sille, joka nämä ihanat sydämet lähetti. Löysivät jo paikkansa olohuoneen lampusta roikkumasta!
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Kadonnut
Kuva löytyy täältä.
Jos sellainen ihme sattuu, että joku on sen löytänyt, niin täällä olisi erittäinen onnellinen pieni neiti, jos sen saisi takaisin!!
Isi toi lukemista Saksan reissulta ja tuo hiuspanta oli siinä kylkiäisenä. Ei sinänsä siis mitenkään rahallisesti arvokas, mutta omistajalleen sitäkin arvokkaampi ja tärkeämpi.
Tässä myös liitteenä pieni kuva, osasin sen lisätä:
P.S.
Yritän ehtiä blogata jossain välissä ihan asiaakin, mm. arvontapalkintoja on saapunut kasa!! Uskomatonta tuuriakin siis ollut matkassa!
torstai 5. maaliskuuta 2009
Pipo
Meillä iski pipokriisi kaupassa. En suostunut maksamaan siitä 20euron piposta edes puolta hintaa, koska kotona on lankaa ja samanlaisen saa nopeasti itse tehtyä ;)
Kuulemma mieluinen tuli. Vähän oli säveltämistä ja tuli hiukan liian iso, mutta kuulemma se ei haittaa.
Langasta ei ole mitään tietoa mitä on. Harmaa on joskus saatu ilman vyötettä, paksua villalankaa, punainen vois olla jotain omista, mutta en nyt muista mitä. Jotkut jämälangat, paksua punaista villalankaa.
Puikot tais olla kokoa 5,5 sukkapuikot. Tätä Laura- lettipipon ohjetta käytin viitteellisenä apuna miettiessä pipon rakennetta.
Kohta lähdetään ulos testaamaan, miten pipo toimii käytössä. Saako äiti sittenkin sen itselleen ja tehdä lapselle uuden ;) (kuten ehdotin, kun huomasin pipon olevan aina vain liian iso, purin sen jo kertaalleen lähes valmiista, toista kertaa en sitten "jaksanut", vaan luotin tuuriin, että olisi sopiva).