perjantai 26. syyskuuta 2008

Joustinneulepipo




Ja sitten vuorostaan pipo. Tämä on menossa synttärilahjaksi äidilleni. Valmistui jo viikon alussa muutamassa tunnissa, mutta julkaisu vasta nyt, jos ehtisi vaikka mennä perille..

Hankala kuvata omassa päässään ja värikin on mitä on. Pöydällä ilman salamaa kuvattuna väri on lähempänä oikeaa.
Ihan peruspipo 2o2n-joustinta.
Lankana on Alfa Sandnesgarnilta, aivan ihanan oloinen lanka, sisältää 85% villaa ja 15% mohairia. Puikot oli kokoa 6, koska seuraavaksi isommat olis olleet jo jotain 10 tms... Suositus oli kylläkin 7.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Lahjahuivi

Tälläisen tekaisin pikaisesti lahjaksi. En tiedä onko jo perille ennättänyt, mutta jospa se löytäisi tiensä oikeaan osoitteeseen.


Mitään selväähän kuvista ei saa, mutta siis jälleen kerran solomonin solmuilla virkattu huivi. Ja näemmä jotenkin kasassakin kaiken lisäksi. En mitannut enkä punninnut, joten ei ole mitään tietoa, minkä kokoinen huivista tuli. Toivottavasti kaulassa pidettävä.. Tai joku muu käyttö :D
Pienet hapsutkin tein.
Lankana oli Kitten Mohair, joskus vuosia sitten ostettu, ei vyötteitä tallessa, jämäkerä. Toivottavasti väri ei ole ihan YÖKS, ei ole tietoa saajan värimieltymyksistä nimittäin..

lauantai 13. syyskuuta 2008

Lapaset kuvilla

Vihdoinkin sain kamerasta kuvat koneelle:
Ja laatu on mitä on,m joku ilta yritettiin kuvata niitä. Lisäksi peukalot näyttää aina omituisille kuvasta ja käytössä ne on ihan normaalit...
Lankana on 7 veljestä, sellainen pinkki. En muista langankulutusta.. Puikot olivat 3,5mm ruusupuiset, mun suosikkipuikot.
Kuvio on ranteessa ja selkäpuolella rinsessa-piposta tuttu.
Tämä on lapsen lempiväri, alkaa vaan loppua.. Olen tästä tehnyt lapaset viime syksynäkin ja sitten jotain muutakin muistaakseni.. Vielä olis kuitenkin vähän jäljellä.

Sukkia pitäisi alkaa neuloa, mutta ei vaan tunnu ehtivän. Eikä ole edes mieleistä lankaa!

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Lapaset, ilman kuvia

Tein neidille lapaset, kuviona on varressa ja selkäpuolella sama kuin Rinsessa-pipossa. Tuli ihan sopivat, vaikka vähän jännitti, miten kävi kun luennolla niitä enimmäkseen tein.
Eilen tein peukalot, niitä odotettiin 3 päivää.. Kesti peräti 15 minuuttia saada ne tehtyä ;)

Yritän saada kuvia aikaiseksi jossain vaiheessa..

maanantai 1. syyskuuta 2008

Pään lämmitin

Sain tehtyä itselle päänlämmittimen, itseasiassa jo eilen, mutta kuvia otin vasta tänään. Ja tietysti vasta sitten, kun päivänvalosta ei enään tietoakaan.. Ei voi mitään, tätä se Suomessa eläminen on ;)

Lankana on joskus itse koolaidattu Wool, alkuperäiseltä väriltään turkoosi,nykysin ruskean, violetin punaruskean -kukertava.

Lankaa meni 44grammaa, puikot olivat 3mm bambuiset sukkikset. Ohjeena oli 3o2n, alunperin piti tulla rinsessa, mutta se ei soveltunut tähän, joten tuli vaan tuollainen peruspipo. Eiköhän tämäkin mun päätä lämmitä, vaikkei nyt niin kaunis olekaan.. Ainakin siihen asti, että saan tehtyä paremman..
Ja siis värihän ei ole mikään näistä, ei ainakaan noin violetti! Enemmänkin sellainen ööh.. no jaa, en tiedä. Toisaalta ei ole noin valjukaan, kuin toinen kuva antaa ymmärtää, vaan värit ovat syvemmät.. Ehkä tuollaiset, mutta paljon syvemmät ja kirkkaammat.. No, tulkaa kattoon irl, jos haluatte värin saada tietoonne ;)
Ja sitten kuvia pipo päässä: (yrittäkää itse kuvata omaa päätänne vessassa)

Hah, mä olen ufo! Ihan outo kuva, mutta toivottavasti siitä on teille yhtä paljon hupia kuin itselleni.