keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Kysely


Käykäähän vastailemassa Neuloja-kyselyyn, jos ette sitä ole vielä tehneet!

maanantai 18. helmikuuta 2008

Ystävänpäivävaihto, laiska bloggaaja



Tunnustan, olen laiskistunut tässä bloggaamisessa.
Ystävänpäivävaihto meillä oli OuNe:laisten kanssa (Oulun seudun neulojat) ja kävin sunnuntaina elämäni ensimmäisessä neuletapaamisessa, mutta en viimeisessä. Lupasin lapsen ottaa seuraavalla kerralla mukaan, ja seuraavaa tapaamisajankohtaa hän kyselee koko ajan.
Katsotaan ehditäänkö seuraavalla kerralla vai meneekö sitten sitä seuraavaan kertaan.
Neuletyön hän jo kaivoi esille..

Mutta niin.
Minä lahjustelin Hannahia, toivon, että hän todellakin pitää lahjastaan. Lahjuksena oli huovutettu kassi sekä kahta erilaista huopuvaa lankaa.  Kuvat siis on Hannahin blogissa.

Minä taas sain lahjuksia Sannalta, ja voi että. Unelmien lapaset! Malli on suoraan kuin tehty minun käteeni. Miten joku, jota en ole koskaan edes tavannut, voi tehdä niin täydellisesti istuvat lapaset??
Lisäksi paketissa oli suklaata, josta meinasin itse jäädä paitsi! Äitini ja tyttö pitivät huolen omasta osuudestaan.. Jos olisin tiennyt paketin sisältävän suklaata, olisin sen avannut jo ennen sisälle astumista ja piilottanut suklaan ;)
Lisäksi paketissa oli aivan ihana kynttilä. Tyttö jo pyyteli sitä itselle, koska se on "niin ihana!" Väriltään sopi hyvin lapasiini ;) vihreää ja punaista.
Lapaset taas sopivat hyvin lempihuiviini, eli tuohon icaruksee, joka on tässä sivupohjassanikin.
Yleensä liukuvärjätyissä on se ongelma, että haluan symmetriset, mutta nämä lapaset.. Ne ovat täydelliset juuri tälläisenä. Niin se mieli voi muuttua! Uudet lempilapaseni, ehdottomasti. (mutta miten niitä raskii ulkona käyttää??)

Kiitos emännälle vielä tätäkin kautta sekä tapaamisesta että vaihdosta. Oli tosi kiva nähdä muita neulojia. Ja nuo lapaset...

torstai 14. helmikuuta 2008

Apuva



Hei,
olen Hodges. Muutin tänne Suomeen Saksasta. Olen pienelle omistajalleni todella tärkeä. Öisin nukun hänen kainalossaan ja olen joka paikassa mukana, ainakin repussa tai takin taskussa.

Nyt minulla on paha ongelma.
Minusta tipahtelee tälläisiä valkoisia muovisia helmiä (katso kuvaa tassujeni välistä). Pahinta tässä on se, että Elinan äitikään ei löydä minusta vikaa, helmiä silti tipahtelee jostain ja minä vain laihdun.
Elinalla on suuri surku, laihdunko kokonaan pois, ja kylläpä tämä minuakin hiukan huolestuttaa.

Sain luvan kysyä teiltä, osaisitteko neuvoa, saako jostain tuollaisia pieniä muovisia helmiä, joilla minua voisi hiukan syöttää?

Terveisin,
Hodges