torstai 20. joulukuuta 2007
tiistai 18. joulukuuta 2007
Jouluajatuksia
Mikä tuo Joulun?
Hmm. Se vaan tulee. Ei sitä mikään tietty asia tuo. Vaikka kyllähän sen odotus alkaa, varsinaisesti ensimmäisestä adventista, mutta nykyään etenkin taas lapsen kanssa siitä joulukalenterin ekasta luukusta.
Moni sanoo, että Joulu tulee tietystä tuoksusta. No, piparin tuoksu, torttujen tuoksu (hah, en muuten tee tänä jouluna torttuja, en jaksa tehdä taikinaa).
Jouluruokien, laatikoiden siis, kokkaaminen.
Sitä onkin luvassa huomenna ja ylihuomenna. Tänä vuonna teenkin kaverin kanssa yhdessä. Saapa nähdä, saadaanko aikaan syötävää ruokaa ;)
Kukat eivät kuulu meidän Jouluun. Olen allerginen mm. hyasintille, joten sellaista ei meille Joulun aikaan tule. Tai jos joku tuo, joutuu valitettavasti ottamaan vastaan, koska en voi olla kyseisen kasvin kanssa samassa tilassa.. Vaihtoehtona tietysti olisi, että minä lähtisin...
Joulukuusi. Se kuuluu tietysti. Mutta ostokuusi, ainakin täällä Saksassa, haisee pahalle. Mutta ehkä sitä kestää.. Oli meillä adventtikranssikin, mutta hajotin sen jo osiin, koska se kuivui. Nyt on vain adventtinkynttilät jäljellä.
Joululaulut kuuluvat tietysti Jouluun. Olen vihdoinkin päässyt yli niiden yliannostelusta. Tai noh, siis tuntui että töissä ollessa (kaupassa) soivat ne yhdet ja samat aina.. Onneksi meillä töissä ei joululauluja soitettukaan kuin muutamana päivänä ennen aattoa. Ihan meidän henkilökunnan toiveesta, eikä kukaan asiakaskaan kai pistänyt pahaksi..
Silti tuntui, että niistä sai ihan tarpeekseen.
Kauneimmat joululaulut olisi tietysti yksi joulunodotukseen liittyvä, mutta tänä(kin) vuonna ne jäivät väliin. Adventtikirkossa kuitenkin käytiin.
Ja tietysti täällä meidän ensimmäiseen adventtiin kuuluuu suomalaisen seurakunnan joulujuhla. Suomalaista jouluruokaa ja kerholaisten sekä Suomi-koululaisten esityksiä.
Mutta sellaista. Joulu tulee, vaikka ei täällä ole siivottu juurikaan. Sairastan kolmatta-neljättä viikkoa putkeen, mies ollut koko ajan työmatkoilla. Tulee viikonloppuna kotiin, toivottavasti! Jouluruoat on tarkoitus tehdä pakastimeen valmiiksi.. Kuusi sitten aatonaattona ehkä..
Pakkastakin on viime aikoina ollut, lumi vielä olisi kiva yllätys. Sitä ei tosin taida olla tänäkään Jouluna edes Suomessa.
Ja yksi ehdoton asia on tietysti itsetehdyt joululahjat. Ne ovat se melkeinpä tärkein olleet viime vuosina. Joulu ei tule, jos ei ole tehnyt muutamaa lahjaa itse. Tänä vuonna määrä jäi vähäiseksi ja esimerkiksi sisko ei saa mitään itsetehtyä eikä mies, mutta ei voi mitään. Ensi vuonna sitten heidän vuoro, ehkä..
Lahjat on esitelty jo täällä blogissa ja tässä tuskin enää ennen Joulua tai edes koko vuonna valmistuu enää mitään. Mutta ensi vuonna on uudet jutut, tai sitten ei!
Mutta iloista Joulun odotusta kaikille lukijoille!
sunnuntai 9. joulukuuta 2007
Huivi
Ja taas kun piti keksiä lahjaa, tuli huivi.
Saajan lempiväristä ei aavistustkaaan, joten otin sitten sitä mitä kaapissa oli. Ainakin on jouluista.
Malli: No ne Salomonin/Solomonin solmut, Love Knot
Lanka: Kitten Mohair 37g
Koukku: tais olla 5
Ihan kiva siitä tuli, olis tietty voinu tehdä kaikki langat, mutta en halunnut jätti-isoa, joten tuli nyt tämän kokoinen.
Meillä on sairasteltu.
Minulla on poskiontelo-korva-keuhkoputkentulehdus ja kuuri päällä. Korva kipu ja yskä olivat yhden päivän parempana, sitten iskivät takaisin. Ärsyttävää.
Ja nyt lapsi on taas tukkoinen ja yskähtelee ja aivastelee.
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
Palmikkosukat
No niin, taas yksi joululahja valmis. Enää tarvis saada yksi lahja valmiiksi. Vois hiljalleen pistää paketteja kohti Suomea, jotta voisi ajatella niiden ehtivän ennen joulua.
Vaikka kai uudenvuodenlahjatkin on kiva idea.
Malli: Das geniale Sockenbuch, miesten perinteiset palmikkosukat pienillä palmikoilla
Koko: 42/43
Puikot: 3,0mm bambuiset
Lanka: Nalle, 100g
Ja tässä välissä tuli Suomesta suru-uutisia, joten blogaus päättyy tähän.
perjantai 30. marraskuuta 2007
Dodiih
Se edellinen miellytti ihan kivasti, mutta ei ollut käsityöaiheinen. Kuitenkin nyt vaan tuntuu siltä, että aiheen pitää liittyä käsitöihin, niin tein sitten uuden.
Tässäpä siis tämä, kertokaa jos ei toimi tai on ongelmia. Olen vain itse tässä omalla koneella tämän testannut.
Ja sivupohja
Joo, ei etene käsityöt, ei edes lahjat, jotka pitäis saada postiin.
Mutta värkkäsinpä vähän sivupohjaa, ihan omasta kuvasta, ihan itse. Mutta tää tulee vielä muuttumaan, joten anteeksi jo nyt haamupäivitykset. Illalla jatkan, kunhan ehdin.
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
tiistai 13. marraskuuta 2007
Lapaset miehelle
Miehen lapaset ovat valmiit, ainakin melkein.
Pitää vielä katsoa, pitääkö purkaa kärkikavennus ja tehdä lisää pituutta. Sen näkee sitten, kun mies on taas kotona. Peukaloita jatkoin jo, toivottavasti ovat nyt sopivat, kun päättelin niistä jo langatkin. Tässä kuitenkin jo kuva.
Lanka: 7 veljestä vuosien takaa, viime vuosituhannen lopulta
Puikot: 3,5mm ruusupuiset
Malli: peruslapaset
Tarkoitus olis, että nämä menis niiden viime talvena tehtyjen huovutettujan lapasten päälle ja siksi mm. varsi on lyhyt, mutta katsotaan nyt..
Sukat
Vihdoinkin lapsi sai kunnon sukat :) Koko on noin 30/31.
Lanka: 7 veljestä vuosien takaa. Itse asiassa anoppi oli ostanut omalle anopilleen joskus vuosituhannen alussa (varmaan 2003), mutta hänelle liian ohutta, piti olla isoveljeä. Langat sitten päätyivät minulle. Olen tehnyt jo lapselle tuosta langasta silloin villahousut ja paidan.. Nyt sitten tuhoan loppuja.
Lankaa meni sukkapariin 118g
Puikot: 3mm bambuiset sukkapuikot
Malli: mallineulos on kirjasta Das geniale Sockenbuch. Silmukoita on 12 per puikko. Tiimalasikantapää. tavallinen nauhakavennus
Muuta: hiukan ovat teräosasta väljät, mutta ei se haittaa. Kotisukiksi nuo alunperin tulivatkin. Meillä on lattialla kylmä.
maanantai 12. marraskuuta 2007
Anna hyvän kiertää
Anna hyvän kiertää!
Ensimmäiset
viisi ihmistä jotka ilmoittautuvat kommentoimalla tähän viestiin saavat
minulta jotain pientä. Jotain kivaa, mitä odottaa tulevaksi postissa.
JUTTUUN ON TIETYSTI KOIRA HAUDATTUNA!
Nimittäin jos ilmoittaudut, niin täytyy sinunkin laittaa tämä blogiisi ja antaa hyvän kiertää!
perjantai 9. marraskuuta 2007
Aiheeseen takaisin
On viime aikojen postaukset olleet kaukana blogin varsinaisesta aiheesta. Nyt kuitenkin on jotain esiteltävää.
Tosin, olisi ollut jo 3viikkoa sitten, kun olisi vaan saanu pengottua nappivarastoa, joka osoittautui surkeaksi. Vain mustia nappeja, 2 punaista ja 1 valkoinen.. Mutta ei voinut mitään. Näin yöllä unta, että ompelin nappeja, joten pakkohan se oli (oikeasti muistin vasta kun olin jo ekan saanut ommeltua).
Lapsen vauva sai mekon vihdoinkin.
Ohje: UIlasta Sannin setti joulu 05
Lanka: Joku 100% puuvilla, jonka olen ostanut Joensuun Anttilasta kesällä 2005 Sekä pörrölanka, jonka olen ostanut täältä Dortmundista syksyllä 2006
Puikot: 3,5mm pyöröpuikko 40cm ja sukkapuikot
Muuta: ohjeesta poiketen neuloin pyörönä kädenteille asti ja virkkasin myös helmaan kiinteitä silmuikoita ja joka paikkaan siis 2krs niitä.
Nopea oli tehdä joo, viimeistely vaan hiukan venyi. Vauva kuulemma sanoi, että mekko on ihana ja lämmin.
Ja sitten lapsen käsitöitä:
Ja kuvan ulkopuolelle rajautuu vielä yksi palapeli tuolla vasemmasa reunassa.
Enimmillään palasia 250, yksi 200 ja sitten muutama 100 ja 104 palainen. Yksi "vauvojen" peli mukana myös.Ja sitten tais olla pari 60 palaista, pari 25-30 palaista yms..
Tänään joutui ne hajottamaan, paitsi pari jätettiin maton alle jemmaan, kun pitää kuulemma näyttää isille.
Tuli moitteita, että hänellä on liian helppoja palapelejä.. Tarvis kuulemma vaikeita hienoja palapelejä..
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Kuvia, Dortmund 1125 Jahre
Edit: kuvatekstit
Meidän pihaa, tässä on oikeesti kiveys.. Hiukan lehtiä!
Meidän pihasta tielle mentäessä näkyy ihanan keltainen puu toisella puolen tietä
Meidän pihaa edelleenkin.
Lapsi ihmetteli, mikäs tää on..
"vanhan ajan" Kirmes-juttuja, eli vähän niinkuin Suomessa Tivolissa. Tää oli kauhee, oikeesti.. Ei mitään turvakaaria tms ja meni ihan kivaa vauhtia. Tuo vihreä katos lopussa nousi päälle. Lapsi hiukan säikähti sitä, ihmetteli miksi.
Tuumasin neidille, että kaikkeen sitä alkaakin lapsensa takia.. Lähtee tämmöseen, minkä normaalisti kiertäis kaukaa..
Ihmisiä riitti.
Siinä kokkaillaan jotain (ja en tiedä miksi tähän tulee alleviivaus)
Tämmöisestä olis voinu ostaa kasviksia, näyttää hienolle. Korin pudontaa. Köyden tekoa
Pyöreestä hirrestä neliskulmaiseksi.
Raudan takojia
Ja siinä kehrätään lankaa.
Ritareita
Huvia
*mutinaa*
Tässä kuva, joka on tosi huono, mutta ehkä ymmärrätte, mitä siinä on esillä.
Kyllä, kolme nippua bambuisia puikoja. Regialta 3mm, sitten Prymin 3,5mm ja 4,0mm.
Ja nuo Regian puikot, ne ovat aiheuttaneet meillä suunnatonta pahaa mieltä. Nämä puikot eivät ole minulle, vaan suuntaavat maailmalle, toimin vain diilerinä. Voitteko uskoa, joka paikassa ei ole tarjolla näin laadukkaita neulepuikkoa?!? Ihan uskomatonta. Lapsikaan ei meinannut sitä uskoa. Ihmetteli, että eikö siellä neulota lapsille edes pipoja ja lapasia ja sukkia. Kamalaa, sanoi hän. (vastasin, että en tiedä, ja että kai jotain on, mut ei näin hyviä).
Niin, noissa on päässä tuollaiset pidikkeet, jotka ovat varmaan tosi monikäyttöiset. Mutta meidän lapsi-parka lähes rakastui ensi silmäyksellä. Itku kurkussa "etkö äiti olis voinut ostaa itsellekin, mä haluan ne omalle yöpöydälle, ku ne on niin ihanat ja nätit".
En kääntynyt takaisin, vaikka mieli teki. Jos nämä päätyvät vastaanottajalle (hänellä on oikeus vielä perua kaupat), niin ehkä mun täytyy antaa periksi ja käydä ostamassa itsellekin... Itse asiassa tarvisin 3mm sukkapuikot ja myös toiset 3,5mm sukkikset..
maanantai 29. lokakuuta 2007
Purkuun
Lankana joku saksalainen sukkalanka, puikot 2,25m ja hammastikku on apupuikko.
Liian pienet tulee..
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Kuvia meiltä
Nämä on nyt vaan parvekkeelta ja makuuhuoneen ikkunasta napsittuja kuvia.
Jospa tässä päästäis jo hiljalleen ulkoilemaan, vois ottaa sitten enempi syksyisiä kuvia, kun on kyselty, onko täällä syksyä ollenkaan.
KYLLÄ on ja nyt on.
Viime viikon lauantaina oli eka pakkasaamu, alkuviikolla oli muutama muukin.
Nyt lämpötila on jossain ehkä +6 aamuisin, +13 päivisin, vaihtelee kyllä muutamalla asteella suuntaan tai toiseen. Ja uskomatonta on, että hiihdon maailmancup on avattu Düsseldorfissa 60km päässä meiltä tänä viikonloppuna..
Ja lapaset
Tässä vielä vauvoille lapaset, kun lankaa jäi.
Ja ne ovat täsmälleen samankokoiset, uskokaa pois.
Lankana siis Lana Grossa Merino big Superfein
lankaa meni 29g per lapaspari
Puikot oli 2,5mm bambuiset sukkapuikot.
Ohjeeseen sai apua täältä hieman muokattuna.
Itselle muistiin ohje:
9 s per puikko, 1o 1n joustinta 8krs, oikeat silmukat takareunasta neulottuna
15krs sileää
16.krs:lla kavennus joka puikon lopussa 2o yhteen
6krs 1o 1n joustinta, oikeat s takareunasta
16krs sileää
Kavennukset
Ja tässä vielä huonossa kuvassa sekä lapaset että hatut
lauantai 27. lokakuuta 2007
Napanuorahatut
Kaveri sai jo noin kuukausi sitten vauvat ja olen tässä mietiskellyt, mitä laittaisi lahjaksi.
En ole oikein keksinyt mitään, kunnes eräänä päivänä se välähti.
Ja tälläiset napanuorahatut tein sitten.
Ohje on Stitch'n bitch Neulojan käsikirja
Lankana on Lana Grossan Merino Big Superfein
Vpun puikot on 3,5mm 40cm pyörö ja sukkapuikot, lankaa meni 56g
Sinisen puikot on 4,5mm pyörö ja 4mm sukkapuikot, koska en kaupasta saanut 4,5mm ja halusin valmiiksi.. Lankaa meni 58g.
Toivon nyt vain, että menevät edes kerran vauvoille päähän ;)
Lanka oli aivan ihanan pehmeää! Kaksinkertaisesta langasta tein nämä.
Tässä vielä kuva, jossa ehkä todellisemmat värit.
Malli on helppo, joten näitä tulee kaverit saamaan todennäköisesti jatkossakin ;)
Otetaan myös vinkkejä vastaan, miten noita voisi hellävaraisesti käsitellä, että neulejälki tasoittuisi..
Ps. Ei puhuta siitä, mitä tuosta vaaleanpunaisesta tulee mieleen..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)