sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuun 2. päivä - lumi

Eilen saimme vihdoinkin valkoisen maan tänne Oulun korkeudelle. Onhan lumi aiemminkin käynyt maassa, mutta sulanut muutamassa päivässä pois. Nyt pakkasia on ollut jo useamman päivän ja satanut lumi on ihanan kevyttä pakkaslunta.

Lumella on suuri vaikutus mielialaan minun mielestä. Elämme muuten niin pimeää aikaa, päivänvaloa riittää muutamaksi hassuksi tunniksi, ilmatieteenlaitoksen mukaan noin neljäksi ja puoleksi tunniksi. Lumi tuo lisää valoisuutta, pimeyskään ei ole niin pimeää, kun lumi hohtaa valkoisena. Vielä, jos on täysi kuu, niin silloin on upeaa. Harmi, että täysi kuu oli jo, silloin pakkasta riitti, mutta lunta ei.

En ole kokenut koskaan ihan täysin mustaa joulua. Vietimme Saksassa kaksi joulua, niistä toisena ei montaa lumihiutaletta muistimme mukaan näkynyt, mutta toisena jouluna tuli lunta ihan kunnolla juuri ennen aattoa. Tosin jouluaattoaamuna lumi oli sulanut loskaksi. 
Dortmund 21.12.2007 puoliltapäivin.
Suomessa muistan todella runsaslumisia jouluja. Esimerkiksi vuonna 2005 olimme mökillä ja lunta oli todella paljon! Samoin jouluna 2009 lunta pyrytti ihan urakalla. Sai tehdä lumitöitä koko ajan. Mutta minusta lumi kuuluu joulun aikaan ja olisi omituista, jos sitä ei olisi. En voisi ikinä kuvitella viettäväni joulua sellaisessa paikassa, jossa ei ole lunta. Tosin tähän lisään heti poikkeuksen, eli jos asuisin pysyvästi lumettomassa maassa, niin voisin sitten viettää. En koskaan kokenut, että olisi pitänyt lähteä Saksasta joulun viettoon Suomeen "varman lumen" toivossa. Mutta lomailemaan en lähtisi mihinkään aurinkorannoille juuri jouluksi.

Takapihamme 14.12.2010.





1 kommentti:

Altocumulus kirjoitti...

Voi kun teillä on kaunista. Täällä Kuopion korkeudella maaseudulla ei ole juurikaan lunta. Vähäsen on, mutta ei se kunnolla vielä valoa tuo. Nyt näyttäis pakkaslunta hipsuttavan, joten jospa aamulla olisi valoisampaa.