maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukuun 10. - joulun tunnelmaa 1

Joulun tunnelma syntyy monista eri asioista, joten näistä asioista tulee olemaan varmasti useampi kirjoitus. Mielestäni ei ole vain yhtä asiaa, mikä tekee joulusta joulun ja joulun odotuksesta ihanaa, vaan se koostuu monista pienenpienistä asioista.

Suosikkijouluvaloni, ostettu jo vuosa sitten.
Pitkään mietin, minkä nostan ensin esille, mutta minusta yksi tärkeimmistä asioista on erilaiset valot. Tästähän käydään lähes vuosittain keskustelua, millaiset valot ja missä. Saako pihaa valaista vai ei. Mikä on liikaa, mitä jos ei ole ollenkaan... Minä sanoisin, että jokainen voi päättää ihan itse. Koiraa ulkoiluttaessa on kiva katsella erilaisia pihoja ja ikkunoita. Eikä minua häiritse yhtään, että rivitalon jokaisessa pihassa ja ikkunassa on erilaiset tai joku on pimeänä. Kerrostaloja täällä ei ole, muta en usko, että niissäkään erilasuus häiritsis.

Vanha kynttelikömme, joka meni rikki. Ja seinäkin on nykyisin erivärinen.
No, meillä ei ole pihalla valonvaloa. Ei ole paikkaa, mihin niitä laittaisi. Mutta sisällä sen sijaan on. Tosin, täälläkin vain ihan pari. En pidä siitä, että jokaikkunassa on joku valo ja muita muualla, koska sitten valot eivät ole enää edukseen. Kynttelikkö minulla on yleensä ollut jossain, mutta en ole saanut hankitua rikkimenneen tilalle uutta. Tästä syystä meillä on tänä vuonna vain yksi valojuttu ja se on keittiön pöydällä. Kyseessä on lempivaloni, jotka on tänä vuonna aseteltu isoon lasipurkkiin.






Ei kommentteja: