sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Hihatinsydeemi

Joo, olen jo aikoja aikoja sitten tehnyt itselle hihattimen, joskus sen maininnutkin, mutta kuvia tulee vasta nyt.. Ja siksi, kun siitä kyseltiin kuvia toisaalla ;) Kuvat ovat kamalia, otettu sisällä puhelimen kameralla.. Mutta hei, mulle tuli just aamulla tekstari, että huomenna klo 16 saan noutaa uuden kamerani postista!! Siihen asti, kärsikää ;)

Ja älkää katsoko hiuksiani ;) Juuri suihkusta tulleena...
Tekniikkahan on vaativa: ensin luodaan silmukoita määrä x, neulotaan joustinta senttimäärä x, lisätään silmukoita noin samanverran tai sopivasti ja aletaan neuloa pitsijoustinta ja reunoihin helmineuletta. Tasona koko ajan. Sitten kun lanka alkaa käydä vähiin, kavennetaan silmukat pois, jotka ovat ekstraa, neulotaan joustinta sama matka kuin aloittaessa, päätellään silmukat. Sitten ommellaan hihoja sen verran kuin hyväksi huomataan ja hihatin menee päälle. Toki voisi neuloa ensin pyörönä ja sitten tasona ja taas pyörönä, mutta en tiennyt mihin asti lankani riittää enkä halunnut purkaakaan.. Joten tein nyt näin.


Lankana oli Novitan bambu ja puikot olivat kokoa sopiva (joku kolmosella alkava luulisin..) Ja kuvissa oleva on ollut käytössä jo siis ja venahtanut hiukkasen. Pesussa palautuu aina normaalimittoihin, mutta sitten taas venahtaa. Ja paita hihattimen alla ei nyt ole just tarkoitettu käytettäväksi tuon kanssa, on kokoa liian iso minulle ja roikkuu rumasti päällä. Niih. Näin paljon on kuviin panostettu! ;)

LISÄYS:
Näissä kuvissa näkyy aavistus siitä, mitä täällä on tehty viimeiset puoli vuotta ja risat: remonttia. Entiset valkoiset seinät ja rumat tapetit ovat eteinen-olohuone-keittiö -linjalta kadonneet ja tilalla on vaaleanharmaata ja tummanruskeaa (olohuoneen seinä). Ne kammottavat puunväriset listat on vaihdettu valkoisiin (näkyy kuvassa). Lattia on uusittu (eteiseen laattaa, muualle laminaattia) ja katto on myös laitettu uusiksi. Itseasiassa keittiön katto ei ole edelleenkään valmis ja osa listoista puuttuu.. No, jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna....

Ei kommentteja: