perjantai 16. syyskuuta 2011

Helmikuun leidi

Olen taas neulonut! Ja tällä kertaa ihan itselleni. Elämäni ensimmäinen neuletakki, ihan vain minulle! Viimeksi olen aikuisen kokoisen paidan neulonut lukiossa ollessa, eli siitä on toistakymmentä vuotta aikaa. Ja kokokin oli huomattavasti pienempi.. Silloin tein yhden talven aikana kolme villapaitaa, joista yksi oli tosi palmikkoinen, yksi vähemmän palmikkoinen ja kolmas norjalaisneuletyyppinen kirjoneule.

Mutta nyt esittelen villatakin, joka tulee taatusti käyttöön, muutamasta viastaan huolimatta:

Kyseessä on siis February Lady Sweater. Lankana on Cascade 220 harmaa. Puikot olivat muistaakseni 5mm. Aluksi Addin 80cm, mutta nopeasti hankin Knitpron 120cm pyöröt. Knitprot on muuten aivan ihanat! Onneksi Oulussa on Lumoava lanka ja muuttipa vielä syksyllä koulun viereen... Sieltä ostin myös napit:


Ja sitten vielä pari kuvaa päällä. Hämäriä ja surkeita kuvia, mutta ehkä niistä  näkee, että mahtuu se päälle. Ehkä jopa liikaa väljyyttä paikoitellen. Hihat ovat makuuni liian leveät. Mitäs en uskonut ohjetta, että jos haluaa kapeammat, niin voi jättää lisäykset tekemättä hihojen kohdalla.. Siksi en voinut tehdä niistä kovinkaan pitkiä, olisivat olleet aina tiellä.






Itse kyllä tykkään ja olen ihan varma, että tätä tulee talven aikana käytettyä paljonkin. Paksu ja lämmin! Langan sain vaihdossa, en vaan enää valitettavasti muista missä vaihdossa.

4 kommenttia:

kaisa kirjoitti...

Se on hieno! Ja varmasti mukava käytössä, mä olen omaani pitänyt niin paljon, että se on ihan kulahtanut. Siihen kyllä vaikutti lankavalintakin, ei paras mahdollinen. Onko nuo napit niitä keraamisia? Mä oon kuolannut niitä monta kertaa, en ole vain keksinyt vielä sopivaa käyttökohdetta niille.

JaaPa kirjoitti...

Tuo on hopeanappi. Olen myös kuolannut niitä keraamisia, mutta käydessäni nappikaupoilla, nuo hopeat jostain syystä lähtivät kuitenkin matkaan. http://lumoavalanka.valmiskauppa.fi/garnstudiodrops-design-kulmikas-hopeanappi-p-966.html

Ja kiitos! Mä tykkään kyllä tuosta. Luulen, että talvella tulee tosi monesti vedettyä päälle, kun on kylmä. Seuraavan (ai minkä seuraavan?!) teen vaan kapeimmilla ja pitemmillä hihoilla.

kuutarhuri kirjoitti...

se seuraava joka on mulle joululahja :)

Melinda kirjoitti...

Tosi upea villatakki! Voikun saisi itsekin jotain isotöistä valmiiksi asti :/