perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulujuttuja

Tänä vuonna jäi neulotut ja itse tehdyt lahjat tekemättä ajanpuutteen vuoksi. Olisi ollut iloa ja halua, mutta en kuitenkaan jaksanut. Päätin, että niistä en ota stressiä ja aina tulee uusia jouluja ja juhlia.. Kesken on yhtä sun toista kylläkin.

Osallistuin jälleen ravelryn jouluvaihtoon ja tälläkin kertaa sain aivan mahtavan vaihtopaketin. Ja nyt on todettava, että valitettavasti lähettämästäni paketista ei ole kuvaa. Tajusin vasta tänään, että en muistanut kuvata. Kenties parini kuvaa paketin ja saan siitä sitten tänne kuvan. Minulle paketin lähetti Talsu ja hän olikin lukenut ajatuksiani ja tehnyt minulle ihan täydellisen paketin.

Katsokaas vaikka:

Ihanaa pehmoista käsinvärjättyä Bfl:aa 100g/800m, Yarngrimoire Yarnsilta. Käsittääkseni tämä lanka. Aivan ihanat käsintehdyt (?) isot puunapit, teetä ja ihana kynttilä! Lisäksi on vielä silmukkamerkkejä ja tämä kaikki oli paketoitu tuohon ihanaan purkkiin ja lahjakassiin. Ihania juttuja kaikki! JA mitä sattumia: tuota purkkia pyörittelin kaupassa, mutta jätin vielä ostamatta, silmukkamerkit kävivät myös kädessä, mutta jäivät myös kauppaan. Samantyylisen kynttilän olen saanut aiemminkin vaihdossa, ja sitä on säästelty, mutta viime joulun aikaan se vihdoin raskittiin polttaa. Nyt sain uuden tilalle.

Myös Kaisa muisti minua pienellä lahjalla joulun alla. Sain häneltä aivan ihanaa Clipperin vadelmanlehtiteetä sekä tummaa luomuminttusuklaata. Kaisan kanssa ei oltu mistään lahjuksista sovittu mitään, mutta sain idean antaa hänelle pienen lahjuksen ja yllätys oli suurensuuri, kun Kaisa oli saanut ihan saman ajatuksen! Yleensä kun minulla ei ole ollut tapana vaihdella kavereiden kanssa lahjoja.

Lapsikin muisti minua. Saatiin miehen kanssa lahjaksi lahjakortteja, joissa lapsi lupaili imurointia jne ja tämän näköis(?)teoksen myös:



Ja sitten pari maisemakuvaa viime viikolta:

1 kommentti:

Paula kirjoitti...

Paras tuo näköispatsas ;-)