maanantai 5. tammikuuta 2009

Tiskirätit

Olenhan minä neulotuista tiskiräteistä lukenut ja nähnyt niitä blogistaniassa siellä täällä jo jonkun aikaa, varmaan kohta 2 vuoden ajan. Olen aina ajatellut, että eikö langalle ja neuleelle muuta käyttöä ole ;) Mutta nyt!
Viime viikolla taas törmäsin blogistaniassa kyseiseen ilmiöön. Eilen muistin, että minähän neuloin joskus viime kesäänä eräästä puuvillalangan jämästä (oliskohan tennesseetä..) erään tilkun ainaoikeaa. Kaivelin sen esiin ja testasin. WAU! Sehän on loistava tiskirätti ihan oikeasti! Lika irtosi keittiöstä hyvin: hella, keittiön kaappien ovet, mikro, pöytätasot, laatoitus hellan ja tiskialtaan takana, kaikkialta lähti lika tosi hyvin!

Hankausominaisuus tuntui siis olevan loistava kyseisessä kapistuksessa. Tietysti siinä on omat haittansakin. Luinkin jonkun blogista, ettei tennessee ime vettä kovin hyvin ja se on ihan totta, se pitää puristella tosi kuivaksi, ettei jää joka paikka märäksi, kaatuneita nesteitä sillä ei luututa jne. Mutta sillä putsataan keittiötä ;)

Muistaakseni minulla on tuolla Novitan Bambua, meinasin kokeilla sitä seuraavaksi tiskirättiin. Siitä luin monesta blogista hyviä käyttökokemuksia.

Heh, näin sitä sitten "hurahtaa" uusiin asioihin, joille ensin on vain kohautellut olkapäitään ja puistellut päätään ;)

3 kommenttia:

iso gnu kirjoitti...

Ihan sama juttu!
olen nyt joulun jälkeen neulonut kolme tiskirättiä ja neljäs on tulossa bambulangan lopuista. Aina sitä hurahtaa johonkin!

Mari kirjoitti...

Täytynee kyllä noita joskus kokeilla tehdä ja käyttää. :)

Jaana kirjoitti...

Iso Gnu: aina löytyy joku uus hurahduksen aihe :D

Mari: joo, kannattaa ainakin kokeilla. Mä en ainakaan olis uskonut tykkääväni niistä. Nyt tarvis enää lisätunteja vuorokauteen, on taas ideoita vaikka kuin ja koulukin alkaa viikon päästä...